Ursula

Ulkomaat

Ranskan presidentille 140 000 euron palkankorotus?

Julkaistu:

Ranskan presidentin Elysée-palatsin sisäisessä muistiossa ehdotetaan, että Nicolas Sarkozyn palkkaa nostettaisiin 140 000 eurolla vuodessa, paljastaa Profession politique -lehti.

Huikea palkankorotus tarkoittaisi sitä, että Ranskan päämiehen vuositulot nousisivat 101488 eurosta 240000 euroon.

Syynä on se, että pääministeri François Fillon ansaitsee 20000 euroa kuussa eli presidentin tulot laahaavat pahasti jäljessä, vaikka tällä on huomattavasti enemmän valtaa kuin monilla eurooppalaisilla kollegoillaan.

Merkel Euroopan
kovapalkkaisin

Sarkozyyn verrattuna Tarja Halonen ei ole palkkakuopassa. Presidentin vuosipalkkio on 126 000 euroa, mutta Halonen kuittaa sen verottomana käteen. Verollisena summa olisi noin 270000 euroa brutto.

Matti Vanhanen sitä vastoin häviää Ranskan pääministerille 10 200 euron kuukausiansioillaan reippaasti.

Vertailu Ranskaan on kuitenkin vaikeaa, sillä maassa on perhekohtainen verotus, johon vaikuttaa esimerkiksi lasten lukumäärä. Verotus ei myöskään progressiivisuudesta huolimatta ole yhtä korkea kuin Suomessa. Palkankorotuksen saadessaan Sarkozy siis kipuaisi ainakin Halosen ohi.

Ranskalaisen Le Figaro -lehden vertailun mukaan Sarkozy pääsee tällä hetkellä Euroopassa keskituloisten presidenttien luokkaan. Ykkössijaa pitää Saksan liittokansleri Angela Merkel, jonka bruttotulot kuussa ovat 21 262 euroa.

Italialainen La Repubblica -lehti nostaa maailman suurituloisimmaksi valtion päämieheksi George W. Bushin. Yhdysvaltain presidentille maksetaan 24 167 euroa kuussa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  2. 2

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  3. 3

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  4. 4

    Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

  5. 5

    Patrik Laine täräytti upean osuman – Mikko Koivun jäähy kävi kalliiksi

  6. 6

    Trumpilta perätön väite terrorismista ja Britannian rikosluvuista – brittipoliitikolta tyly kuitti

  7. 7

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  8. 8

    Uutuuskirja kertoo kuinka vuosien 1939–1944 suomalaisrintamilla ryypättiin – jopa ulosteista keitettiin pontikkaa

  9. 9

    HS-gallup: Kokoomuksen suosio kiipeää, keskustan alamäki jyrkkenee

  10. 10

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  2. 2

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  3. 3

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  4. 4

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  5. 5

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  6. 6

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  7. 7

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  8. 8

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  9. 9

    British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

  10. 10

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  2. 2

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  3. 3

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  4. 4

    Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

  5. 5

    Patrik Laine täräytti upean osuman – Mikko Koivun jäähy kävi kalliiksi

  6. Näytä lisää