Rod Blagojevich kiistää kaupitelleensa Barack Obaman senaattorinpaikkaa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Rod Blagojevich kiistää kaupitelleensa Barack Obaman senaattorinpaikkaa

Illinoisin kuvernööri Rod Blagojevich vakuuttaa taistelevansa viimeiseen hengenvetoon asti puhdistaakseen maineensa korruptiosyytteistä.

20.12.2008 10:33

Blagojevichin epäillään muun muassa yrittäneen kaupitella Yhdysvaltain tulevan presidentin Barack Obaman senaattorinpaikkaa vastineeksi huomattavista eduista itselleen ja perheelleen.

Illinoisin lain mukaan kuvernööri nimittää senaattorin, jos tämä eroaa kesken kauden. Obaman paikka vapautui marraskuussa.

Blagojevich puuttui julkisesti asiaan ensimmäistä kertaa perjantaina. Hän totesi jatkavansa virassaan, vaikka vaatimukset hänen erostaan vain kiihtyvät.

-Aion pysytellä virassa ja aion taistella loppuun asti. Taistelen viimeiseen hengenvetoon asti. En ole tehnyt mitään väärää, hän vakuutti lyhyessä tiedotustilaisuudessa Chicagossa.

Liittovaltion poliisi FBI syyttää Blagojevichia laajasta korruptiosta. Hänen kerrotaan muun muassa kieltäytyneen vapauttamasta varoja lastensairaalaa varten ennen kuin hän sai 50000 dollarin avustuksen vaalikampanjaansa. Kuvernööriä epäillään myös yrityksistä vaientaa häntä arvostelleet lehdet leikkaamalla niiden valtionapua.

Todisteet kuvernööriä vastaan on saatu salakuuntelemalla hänen puhelimiaan kotona ja kampanjatoimistossa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?