Katri, Kaija

Ulkomaat

Tiedätkö mitä tapahtui 65 vuotta sitten 6.6.1944?

Julkaistu:

Tänään tulee kuluneeksi 65 vuotta toisen maailmansodan käännekohtiin kuuluvasta Normandian maihinnoususta. Liittoutuneiden maihinnousu Ranskan rannikolle Normandiaan vuonna 1944 johti natsi-Saksan murentumiseen ja sodan loppumiseen.

Yhdysvaltain, Ranskan, Britannian ja Kanadan johtajat kokoontuvat muistopäivän juhlallisuuksiin Normandiaan. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama vierailee myös sotilashautausmaalla, jossa lepää tuhansia maihinnousussa kuolleita amerikkalaisia.

Juhlallisuuksiin odotetaan osallistuvan myös satoja toisen maailmansodan veteraaneja.Ennen muistotilaisuutta Obama tapaa Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn. Presidentit keskustelevat muun muassa Afganistanista, ilmastonmuutoksesta ja Iranin ydinohjelmasta.

Faktalaatikko

-Maailmanhistorian suurin maihinnousuoperaatio oli käännekohta toisessa maailmansodassa. Se johti lopulta natsi-Saksan murenemiseen ja sodan päättymiseen.

-Normandian maihinnousu alkoi aamuhämärissä 6. kesäkuuta 1944. Normandian rannikon valtaamista kaavailtiin jo päivää aiemmaksi, mutta huono sää pilasi suunnitelman.

-Ensimmäisen maihinnousupäivän eli D-Dayn päättyessä noin 150000 liittoutuneiden sotilasta oli noussut maihin.

-Liittoutuneiden joukossa taisteli amerikkalaisia, brittejä, kanadalaisia, belgialaisia, norjalaisia, puolalaisia, luxemburgilaisia, kreikkalaisia, tshekkoslovakialaisia, uusiseelantilaisia ja australialaisia sotilaita.

-Ensimmäisenä maihinnousupäivänä liittoutuneiden sotilaita kaatui yli 4000 ja 9000 haavoittui tai katosi. Saksan miestappioiksi on arvioitu 4000-9000 sotilasta.

-Myös tuhansia ranskalaissiviilejä kuoli. Suurin osa sai surmansa liittoutuneiden pommituksissa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tämä kuosi vaatteissa on laiton monessa maassa – uhkana sakko tai jopa vankeusrangaistus

  2. 2

    Hallitus esittää autoverolain muuttamista – taustalla uudet liikennepalvelut

  3. 3

    Ruotsalaisurheilija kertoi joutuneensa raiskatuksi – tämän takia hän paljasti asian vasta kuusi vuotta myöhemmin

  4. 4

    Venäjän kohukansanedustaja yllättää: ”Talvisota tunnustettava miehityssodaksi – suomalais-ugrilaisia kieliä opetettava Venäjällä”

  5. 5

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  6. 6

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  7. 7

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  8. 8

    Petteri Jussilan Camilla-tytär kertoo tv:ssä isänsä kuolemasta – todisti traagista onnettomuutta 7-vuotiaana: ”Näin monta vuotta painajaisia”

  9. 9

    Kauhuteoria leviää Argentiinassa – murskaantuiko kadonnut sukellusvene syvänmeren hautaan?

  10. 10

    Kevin Spaceyn tarina: näin nerosta tuli hirviö – rajut ahdistelusyytökset romuttivat koko uran hetkessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  2. 2

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  3. 3

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  4. 4

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  5. 5

    Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

  6. 6

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  7. 7

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  8. 8

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  9. 9

    Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

  10. 10

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tämä kuosi vaatteissa on laiton monessa maassa – uhkana sakko tai jopa vankeusrangaistus

  2. 2

    Hallitus esittää autoverolain muuttamista – taustalla uudet liikennepalvelut

  3. 3

    Ruotsalaisurheilija kertoi joutuneensa raiskatuksi – tämän takia hän paljasti asian vasta kuusi vuotta myöhemmin

  4. 4

    Venäjän kohukansanedustaja yllättää: ”Talvisota tunnustettava miehityssodaksi – suomalais-ugrilaisia kieliä opetettava Venäjällä”

  5. 5

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  6. Näytä lisää