Lempi

Ulkomaat

Fedin koronlasku villitsi pörssit

Julkaistu:

Yhdysvaltain keskuspankin Federal Reserven (Fed) eilinen koronlasku on siivittänyt pörssikurssit huimaan nousuun Yhdysvaltain ja Aasian osakemarkkinoilla tiistaina ja keskiviikkona.

Näin siitäkin huolimatta, että Fedin 0,75 prosenttiyksikön leikkaus ohjauskorkoon oli pienempi kuin mitä markkinat odottivat. Fed laski korkoa kolmesta prosentista 2,25 prosenttiin.

Markkinatunnelmaa vahvistivat myös tiedot kahden amerikkalaisen suuren investointipankin, Goldman Sachsin ja Lehman Brothersin, ennakoitua vahvemmat tulokset.

Ne lievittivät Bear Stearnsin kaatumisen rahoitusalalle aiheuttamaa huolta. Valkoinen talo kertoi tiistaina toimista, joilla se yrittää helpottaa finanssikriisiä ja asuntomarkkinoiden ahdinkoa, mikä vahvisti osaltaan markkinatunnelmaa.

Dow Jones -indeksi päätyi 3,5 prosenttia plussalle. New Yorkin pörssin laajempaa kurssikehitystä kuvaavan S&P 500 -indeksin mukaan osakkeiden hinnat nousivat 4,2 prosenttia. Teknopörssi Nasdaqissa kurssinousu oli 4,2 prosenttia.

Wall Streetin nousu tarttui Aasian pörsseihin. Tokiossa kurssit nousivat 2,5 ja Hong Kongissa kolme prosenttia. Aasian ja Tyynenmeren alueen laajempaa kurssikehitystä kuvaava S&P ASX -indeksi vahvistui neljä prosenttia.

Yhdysvaltain ja Aasian vahva meno lupailee nousuavausta myös Euroopan osakemarkkinoille.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  2. 2

    Norjalla katastrofaalinen aloitus Rukalla! Björgen, Falla ja Weng eivät pääse edes sprinttikilpailuun

  3. 3

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  4. 4

    Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

  5. 5

    Oletko nähnyt 16-vuotiasta Saaraa?

  6. 6

    Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

  7. 7

    Kimi Räikkösellä melkoiset viritykset autossaan

  8. 8

    Sotilas loikkasi ja on nyt huomion keskipiste – Pohjois-Korea näyttää tehneen oman johtopäätöksensä rajavartijoistaan

  9. 9

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  10. 10

    Tyttöystävänsä murhanneen Oscar Pistoriuksen tapauksen uudelleenkäsittely päätökseen – tuomio tuplaantui!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  3. 3

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  4. 4

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  5. 5

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  6. 6

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  7. 7

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  8. 8

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  9. 9

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  10. 10

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  2. 2

    Norjalla katastrofaalinen aloitus Rukalla! Björgen, Falla ja Weng eivät pääse edes sprinttikilpailuun

  3. 3

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  4. 4

    Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

  5. 5

    Oletko nähnyt 16-vuotiasta Saaraa?

  6. Näytä lisää