WTC-syytetty kiisti yhteydet terroristeihin - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

WTC-syytetty kiisti yhteydet terroristeihin

Marokkolaissyntyinen Mounir el Motassadeq kuunteli eilen oikeussalissa Saksassa, kuinka hänelle luettiin syytteet avunannosta 3116 murhaan ja kuulumisesta terroristijärjestöön.

23.10.2002 0:00

Raskaat syytteet perustuvat viranomaisten mukaan siihen, että Motassadeq avusti syyskuun 11. päivän konekaappareita Yhdysvalloissa mm. hoitamalla heidän rahaliikennettään.

Motassadeq myönsi tunteneensa New Yorkin ja Washingtonin terrori-iskujen päätekijäksi epäillyn Mohammed Attan, mutta kiisti koskaan puhuneensa tämän kanssa väkivallan käytöstä.

-En koskaan uskonut Attan tekevän mitään sellaista. En vieläkään voi uskoa, että hän teki niin, Motassadeq sanoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?