Heimo

Ulkomaat

Kritiikki Ranskan romanikarkotuksen ympärillä kasvaa

Julkaistu:

Ranskan päätös karkottaa maasta satoja Romanian romaneja on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä.

Ranskan hallitus on kertonut aloittavansa torstaina laittomasti maassa asuvien karkottamisen Romaniaan ja Bulgariaan. Karkotettavia ihmisiä on noin 700. Päätöstä ovat kritisoineet muun muassa ihmisoikeusjärjestöt ja media.

Romanian ulkoministeri Teodor Baconschi varoitti keskiviikkona muukalaisvastaisesta reaktiosta. EU on pyytänyt Ranskaa noudattamaan unionin säädöksiä.

Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy on aloittanut ankaramman siirtolaispolitiikan, sillä suurin osa romaneista ei ole halukkaita palaamaan synnyinseuduilleen vapaaehtoisesti. Ranskassa oleskelee noin 15 000 Itä-Euroopasta tullutta romania.

Suurin osa Ranskan viime vuonna karkottamista romaneista on palannut takaisin maahan. EU-kansalaisilla on liikkumisvapaus unionin sisällä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Media: Hollannissa kaksi kuollut ja useita loukkaantunut puukotuksessa

  2. 2

    Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

  3. 3

    Kirurgi tunnusti kirjoittaneensa omat nimikirjaimensa kahden potilaansa maksaan

  4. 4

    IL: Mies hipelöi alaikäistä tyttöä Onnibussissa – ahdistelu jatkui yli tunnin, ennen kuin kukaan tajusi mitään

  5. 5

    IS:n raati pilkkoi illan presidenttitentin – Niinistön Nato-pohdinta hämmensi: ”Ota tästä nyt selvää!”

  6. 6

    Schumacherin tytär piti koskettavan voittopuheen – oliko kiitoksissa vihje F1-mestarin tilanteesta?

  7. 7

    Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

  8. 8

    Poptähti heitettiin ulos lentokentän oleskelutilasta kenkävalinnan vuoksi: jalassa suomalaistenkin suosikkijalkineet – ”Ei mitään järkeä”

  9. 9

    Trump ja Putin puhuivat puhelimessa Pohjois-Koreasta

  10. 10

    Äärimmäisen haastava kuva-arvoitus leviää somessa kulovalkean tavoin – Löydätkö sinä maastoutuneen sotilaan?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

  2. 2

    Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

  3. 3

    Roskiksia lentokentällä kaivellut koditon käveli ulos 300 000 euron rahasäkkien kanssa – ” Luulimme, että sen täytyi olla joku juoni”

  4. 4

    Töitä vältellyt sähkömies huijasi työnantajaansa 180 vuotta vanhan keksinnön ja juustonaksupussin avulla

  5. 5

    Toni Wirtanen laukoi suorat sanat TVOF-pestistä – tajusi tuomarin tuolin käännyttyä harmillisen totuuden joistakin kilpailijoista

  6. 6

    Painilegenda muutti 17 000 kilometrin päähän Suomesta saatuaan rikostuomion: ”Luottamukseni petettiin”

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? Psykologin tekemä optinen illuusio hämää melkein kaikkia – paljastaa ”heikkouden”

  8. 8

    Anna: Räppäri Redrama, 40, seurustelee 18 vuotta nuoremman opiskelijan kanssa: ”Olen rakastunut”

  9. 9

    Apu: Antti Tuiskulta yllättävä paljastus taukonsa syystä – aloittaa opiskelun uuteen ammattiin

  10. 10

    Schumacherin tytär piti koskettavan voittopuheen – oliko kiitoksissa vihje F1-mestarin tilanteesta?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  2. 2

    Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

  3. 3

    Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

  4. 4

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  5. 5

    Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

  6. 6

    Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

  7. 7

    Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

  8. 8

    Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

  9. 9

    Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

  10. 10

    Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Media: Hollannissa kaksi kuollut ja useita loukkaantunut puukotuksessa

  2. 2

    Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

  3. 3

    Kirurgi tunnusti kirjoittaneensa omat nimikirjaimensa kahden potilaansa maksaan

  4. 4

    IL: Mies hipelöi alaikäistä tyttöä Onnibussissa – ahdistelu jatkui yli tunnin, ennen kuin kukaan tajusi mitään

  5. 5

    IS:n raati pilkkoi illan presidenttitentin – Niinistön Nato-pohdinta hämmensi: ”Ota tästä nyt selvää!”

  6. Näytä lisää