Hilma

Ulkomaat

Uusi Facebook-toiminto nosti myrskyn

Julkaistu:

Facebookin tuoreista muutoksista suurin, uusi ryhmätoiminto raivostuttaa yhteisöpalvelun käyttäjiä.

Uuden toiminnon myötä Facebookin käyttäjät voivat lokeroida kaveriporukoitaan osiin ja kommunikoida vain valittujen henkilöiden kanssa. Käyttäjät voivat myös päättää ovatko ryhmät julkisia vai yksityisiä, ja päättää mitä tietoja he haluavat jakaa kullekin ryhmälle.

Uusi ongelma on, että nyt Facebook-käyttäjä voi lisätä kaverinsa johonkin ryhmään hänen seurakseen, vaikka kaveri itse ei haluaisi olla missään tekemisissä ryhmän kanssa.

Ongelma ilmeni, kun tunnettu teknologiablogisti Michael Arrington, Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg ja Piilaakson veteraaneihin lukeutuva Jason Calacanis löysivät Facebookissa itsensä NAMBLA-nimisestä ryhmästä.

PC World -lehden mukaan NAMBLA tarkoittaa joillekin Pohjois-Amerikan mies- ja poikarakkausjärjestöä ja South Park -faneille Marlon Brando -kaksoisolentojen kansallista järjestöä.

Ryhmästä aiheutui täysi sekaannus. Aluksi epäiltiin, että kuka tahansa pystyisi lisäämään kenet tahansa mihin ryhmään vain. Näin asia ei kuitenkaan ole.

Zuckerbergin ja Calacanisin harmiksi Arrington oli lisännyt heidät NAMBLA-ryhmään. Ennen tätä Arringtonin oli lisännyt ryhmään joku Arringtonin 4800:sta Facebook-kaverista.

Mitä Facebook-käyttäjä voi tehdä, jos hänet lisätään tahtomattaan outoon ryhmään?

- Voit kieltää kavereitasi tekemästä näin, blokata tai poistaa heidät kaverilistalta, jolloin he eivät enää pysty lisäämään sinua mihinkään ryhmään, Facebookin tiedottaja vastasi PC Worldille.

Facebook-ryhmien virallinen helpdesk vahvistaa lehdelle, ettei ihmisiä voida mitenkään estää lisäämästä kavereitaan ryhmiin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  2. 2

    Brittilehti: ”Väsynyt” Vladimir Putin harkitsi eroa viime vuonna

  3. 3

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  4. 4

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  5. 5

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  6. 6

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  7. 7

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  8. 8

    Pesäpallon Suomen mestari Alexander Saloranta korjaa sukupuolensa: ”Nyt saan olla oma itseni”

  9. 9

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  10. 10

    Uusi toivo heräsi sukellusveneen löytämisestä, etsijät havaitsivat ääniä meressä – CNN: Kuin runkoa taottaisiin työkaluilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  2. 2

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  3. 3

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  4. 4

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  5. 5

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  6. 6

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  7. 7

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  8. 8

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  9. 9

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  10. 10

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  4. 4

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  5. 5

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  6. 6

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  7. 7

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  2. 2

    Brittilehti: ”Väsynyt” Vladimir Putin harkitsi eroa viime vuonna

  3. 3

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  4. 4

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  5. 5

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  6. Näytä lisää