Hilma

Ulkomaat

Beethovenin kallonpalat tunnistettiin Kaliforniassa

Julkaistu:

Säveltäjä Ludwig van Beethovenin (1770-1827) pääkallon palasiksi väitetyt luut on tunnistettu aidoiksi dna-tutkimuksissa Kaliforniassa.

Tutkimukset tehtiin vertaamalla luita San Josén yliopiston Beethoven-instituutin hallussa oleviin säveltäjämestarin hiuksiin.

Kallonpalat omistaa kalifornialainen Paul Kaufmann, joka peri luut 12 vuotta sitten. Kaufmann ei kuitenkaan aluksi uskonut luupalojen takana olevaan tarinaan.

Kaufmannin esi-isä Romeo Seligmann toimi lääkärinä Wienin yliopistossa vuonna 1863, kun Beethovenin luut kaivettiin ylös 36 vuotta säveltäjän kuoleman jälkeen. Tarkoituksena oli säilöä mestarin jäännökset paremmin. Kaksi suurta ja 11 pienempää Beethovenin kalloon kuulunutta luupalasta päätyivät tuolloin Seligmannin haltuun.

Luut ovat matkanneet vuosien mittaan Havaijille, sieltä Yhdysvaltoihin, sitten Ranskaan ja lopulta taas Yhdysvaltoihin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  2. 2

    Synkkä arvio hapen riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  3. 3

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  4. 4

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  5. 5

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  6. 6

    Brittilehti: ”Väsynyt” Vladimir Putin harkitsi eroa viime vuonna

  7. 7

    Pesäpallon Suomen mestari Alexander Saloranta korjaa sukupuolensa: ”Nyt saan olla oma itseni”

  8. 8

    Mies riehui pistoolin kanssa marketin pihalla – osoitti mansikanmyyjää aseella ja tuijotti herkeämättä silmiin

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Amerikkalaisen tähtijuontajan ohjelma hyllytettiin – kahdeksan naista syyttää ahdistelusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  2. 2

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  3. 3

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  4. 4

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  5. 5

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  6. 6

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  7. 7

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  8. 8

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  9. 9

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  10. 10

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  4. 4

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  5. 5

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  6. 6

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  7. 7

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  2. 2

    Synkkä arvio hapen riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  3. 3

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  4. 4

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  5. 5

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  6. Näytä lisää