Medvedev varoitti vastatoimista - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Medvedev varoitti vastatoimista

Julkaistu: 31.8.2008 21:28

Presidentti Dmitri Medvedev varoitti sunnuntaina Venäjän ryhtyvän vastatoimiin, jos sitä vastaan otetaan käyttöön pakotteita.

- Jokaisen on ymmärrettävä, että jos he ryhtyvät aggressiiviseen hyökkäykseen, he saavat vastaiskun, Medvedev sanoi Venäjän kolmen suurimman tv-kanavan yhteishaastattelussa.

Presidentin mukaan Venäjä ei kuitenkaan halua riitaa lännen kanssa eikä se halua eristää itseään kansainvälisestä yhteistyöstä.

Hän kuitenkin muistutti, että päätös Georgiasta irti pyrkivien Abhasian ja Etelä-Ossetian tunnustamisesta on tehty eikä sitä enää muuteta. Samalla hän kertoi Venäjän allekirjoittavan alkavalla viikolla näiden alueiden kanssa yhteistyösopimuksia. Niiden puitteissa Venäjä voi perustaa Abhasiaan ja Etelä-Ossetiaan sotilastukikohtia.

Sotilasavun lisäksi Venäjä tarjoaa alueille muun muassa taloudellista ja humanitaarista tukea.

Medvedev esitti näkökantojaan ennen kuin EU-maat kokoontuvat maanantaina Brysselissä pohtimaan suhdettaan Venäjään.

Tuoreimmat osastosta