Satu, Luukas

Ulkomaat

Thaimaan kriisi kiusaa jo naapurimaita

Julkaistu:

Thaimaan poliittinen selkkaus herättää huolta naapurimaissa.

Thaimaan punapaitaisen opposition ja hallituksen välinen selkkaus ravistelee luottamusta jo koko alueeseen, varoitti Kaakkois-Aasian yhteistyöjärjestön Aseanin thaimaalainen pääsihteeri Surin Pitsuwan tiistaina.

Surinin kannanotto on epätavallisen suorasukainen, koska Asean ei tavallisesti repostele järjestön jäsenmaiden sisäpolitiikkaa. Surin on Thaimaan entinen ulkoministeri.

Surin epäilee, että väkivaltaisia kuolemia on tiedossa jatkossakin, jos Thaimaan tilanne saa kärjistyä. Kuukauden kestänyt opposition mielenosoitus Bangkokissa muuttui viime viikonloppuna väkivaltaisuuksiksi.

-Tämä tahraa thaimaalaisten maineen rauhaa rakastavana kansakuntana ja Thaimaan maineen vaurauden ja vakauden lähteenä Aseanin alueella, Surin sanoi.

Hän kehotti kaikkia Thaimaan selkkauksen osapuolia malttiin. Lisäksi hän kertoi Aseanin olevan pyydettäessä valmis tukemaan toimia pattitilanteen ratkaisemaksi. Oppositio on tuloksetta vaatinut nykyisen pääministerin eroa ja pikaisia ennenaikaisia vaaleja.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Nelihenkinen perhe pelastettiin avotunturimaastosta Lapissa – pimeys ja keli yllättivät kesken vaellusretken

  3. 3

    Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

  4. 4

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  5. 5

    Donald Trump otti kunnian Isisin vetäytymisestä – ”He ovat luovuttamassa”

  6. 6

    Mies ja koira kuolivat omakotitalon tulipalossa Lohjalla

  7. 7

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  8. 8

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  9. 9

    Poliisiasemalla räjähdys Ruotsissa – pommiryhmä lähetetty paikalle

  10. 10

    Kiinan lähivuosien merkittävin tapahtuma alkaa: 4 asiaa, joita kannattaa seurata – pilaako Pohjois-Korea juhlatunnelman?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  5. 5

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  6. 6

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  7. 7

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  8. 8

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  9. 9

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  10. 10

    Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  5. 5

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  6. 6

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Niklas Herlin on kuollut

  10. 10

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Nelihenkinen perhe pelastettiin avotunturimaastosta Lapissa – pimeys ja keli yllättivät kesken vaellusretken

  3. 3

    Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

  4. 4

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  5. 5

    Donald Trump otti kunnian Isisin vetäytymisestä – ”He ovat luovuttamassa”

  6. Näytä lisää