Visa

Ulkomaat

Suloinen kosto: Silta säpäleiksi kaupungin luvalla

Julkaistu:

Amerikkalainen Daniel Ruefly, 53, sai painaa eilen laukaisinta, joka räjäytti taivaan tuuliin osan Washingtonia ympäröivän kehätien vanhaa siltaa. Woodrow Wilson Memorial -silta on ollut surullisenkuuluisa pullonkaula Yhdysvaltain pääkaupunkia ympäröivän kehätien ruuhkissa.

Nyt vanha silta sai väistyä uuden tieltä, Rueflyn avustuksella.

- Se oli upeaa, hehkui Ruefly ABC:n aamulähetyksessä räjäytyksen jälkeen.

- En itse asiassa vihaa siltaa, hän kuitenkin vakuutti ennen dramaattista pamausta.

Mutta Rueflyllä on varsin hyvät syyt olla pitämättä sillasta. Hän on istunut sen aiheuttamissa liikenneruuhkissa työmatkoillaan viimeiset 30 vuotta. Kaiken lisäksi Ruefly loukkaantui sillalla tapahtuneessa auto-onnettomuudessa vuonna 1999. Laittomasti pysäköityyn autoon törmännyt Ruefly ei saanut heti apua, sillä häntä kuljettava ambulanssi juuttui ruuhkaan puoleksi tunniksi.

Liikenneruuhkat sillalla helpottavat lopullisesti kuitenkin vasta kahden vuoden kuluttua, kun räjäytetyn sillan paikalle nousee uusi, kuusikaistainen silta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuusamon lukioon käveli tuntematon kaksikko kasvot peitettyinä – ovet lukittiin hätäkytkimellä, poliisi paikalle

  2. 2

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  3. 3

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  4. 4

    Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

  5. 5

    Leijonien päävalmentajalle onnittelut rohkeudesta – tämän sensaatiopelaajan valinta lunastaa annetun lupauksen

  6. 6

    Hiihtäjälupaus Johanna Matintalon pudottaminen joukkueesta kuumensi tunteita – nyt puhuu päätöksen tehnyt Reijo Jylhä

  7. 7

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  8. 8

    Jari Sillanpää ja levy-yhtiö vaikenevat tuomiosta – nettisivuille ilmestyi kuitenkin viesti

  9. 9

    IL:n teettämä ennuste: Niinistö 49,2 prosenttia – toinen kierros tulossa

  10. 10

    Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  2. 2

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  3. 3

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  4. 4

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  5. 5

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  6. 6

    Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

  7. 7

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

  8. 8

    Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

  9. 9

    Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

  10. 10

    Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  7. 7

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  9. 9

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  10. 10

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuusamon lukioon käveli tuntematon kaksikko kasvot peitettyinä – ovet lukittiin hätäkytkimellä, poliisi paikalle

  2. 2

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  3. 3

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  4. 4

    Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

  5. 5

    Leijonien päävalmentajalle onnittelut rohkeudesta – tämän sensaatiopelaajan valinta lunastaa annetun lupauksen

  6. Näytä lisää