Satu, Luukas

Ulkomaat

Omaiset ovat tyytyväisiä tsunamiraporttiin

Julkaistu:

Per Jonsson, 35, menetti Thaimaan tsunamissa vuosi sitten tyttöystävänsä Inger Svenssonin, 34.

Eilen Jonssonilla oli yksi niistä harvoista päivistä, jolloin hän tunsi saavansa itselleen oikeutta kaiken tapahtuneen jälkeen. Hän kiitteli vuolaasti Ruotsin riippumattoman tutkimuskomission raporttia viranomaisten tsunamihoidosta.

- Kritiikki on paljon kovempaa kuin olin uskaltanut toivoa, Jonsson sanoi Aftonbladetille.

- Raportti on yllättävä ja hyvä. Se, että kritiikki suunnataan nimeltä mainiten vastuuhenkilöihin on paljon selkeämpää kuin että siinä olisi mainittu pelkästään esimerkiksi hallitus, hän korosti.

Jonssonin mukaan raportti tekee oikeutta myös omaisten tunteille, joita viranomaiset eivät ottaneet katastrofin aikana juuri lainkaan huomioon. Raportin mukaan viranomaisten kalsea reagointi oli vain omiaan lisäämään ruotsalaisten henkistä kärsimystä.

- Tämä raportti osoittaa, että se raivo ja pettymys, jota me kaikki tunsimme ei ollut perusteetonta. Eikä meidän mielipiteitämme ole sysätty syrjään vain sillä perusteella, että me olimme silloin sokissa, hän sanoi.

Jonssonin kanssa samoilla linjoilla ovat myös monet muut uhrien omaisista.

- Olen iloinen, että raportti osoittaa niin selkeästi vastuulliset, 3-vuotiaan Saga -tyttärensä tsunamissa menettänyt Torbjörn Kalm sanoi Expressenille.

Raportista käy ilmi, että jos viranomaisten reagointi olisi ollut nopeampaa, ainakin yksi ruotsalaisturisti olisi todennäköisesti pelastunut ja useiden vammat olisi pystytty hoitamaan paremmin.

Kalm toivokin, että virheisiin syyllistyneet joutuvat konkreettisesti vastuuseen.

- Jos mitään ei tapahdu tämän jälkeen, me elämme jossain banaanitasavallassa, hän sanoi.

- Jonkun on otettava vastuu ja erottava.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies raiskasi 16-vuotiaan puukolla uhaten – ilmoitti itse poliisille

  2. 2

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  3. 3

    40 vuotta sitten kadonnut ilmavoimien sotilas löytyi – eli kaksoiselämää Floridassa uuden henkilöllisyyden turvin

  4. 4

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  5. 5

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  6. 6

    Kommentti: Lehtomäki ja Heinäluoma saavat Putinilta kunniamerkit – mitaleilla on kääntöpuolensa

  7. 7

    Tommi Mäkisen rallitalli vahvistuu tähtikuljettajalla

  8. 8

    Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

  9. 9

    Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

  10. 10

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  4. 4

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  5. 5

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  6. 6

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  7. 7

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  8. 8

    Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

  9. 9

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  10. 10

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  5. 5

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  6. 6

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Niklas Herlin on kuollut

  10. 10

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies raiskasi 16-vuotiaan puukolla uhaten – ilmoitti itse poliisille

  2. 2

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  3. 3

    40 vuotta sitten kadonnut ilmavoimien sotilas löytyi – eli kaksoiselämää Floridassa uuden henkilöllisyyden turvin

  4. 4

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  5. 5

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  6. Näytä lisää