Eino, Einari

Ulkomaat

Israel uhkasi surmata Hamasin johtajia

Julkaistu:

Israel uhkasi maanantaina surmata Hamas-liikkeen johtajia, elleivät palestiinalaistaistelijoiden raketti-iskut lopu. Israelin ilmavoimat jatkoi myös iskujaan Gazan kaistalle. Hyökkäyksissä kuoli ainakin viisi taistelijaa.

- En tee eroa raketti-iskujen tekijöihin ja niihin, jotka antavat määräyksiä. Mielestäni meidän täytyy ottaa heidät kaikki tähtäimeen, sanoi infrastruktuuriministeri Binjamin Ben-Eliezer Israelin radiossa.

Turvallisuusministeri Avi Dichterin mukaan Hamasin korkein poliittinen johtaja Khalid Mashaal tapetaan "heti kun tulee tilaisuus". Hän ei sulkenut pois myöskään sitä, että kohteeksi voi joutua myös pääministeri Ismail Hania.

Sekä Mashaalia että Haniaa on yritetty murhata aiemminkin. Israelin tiedustelupalvelu Mossad koetti saada Mashaalin päiviltä vuonna 1997, kun hän oli Jordaniassa. Mashaal asuu nykyään Syyriassa. Hania ehti paeta vuonna 2004 ennen ilmaiskua, jossa kuoli liikkeen perustaja Ahmed Jassin.

Tuhannet osoittivat
mieltään Gazassa

Tuhannet Hamasin kannattajat marssivat Gazan kaupungissa ja vaativat kostoa Israelille viime päivien iskuista.

- Sionistinen hyökkäys ei lopeta rakettitulta sionistisia kaupunkeja vastaan. Sionistisen vihollisen johtajat maksavat vielä hinnan, julisti Islamilaisen jihadin aseellisen siiven edustaja.

Järjestö myönsi, että surmansa saaneista neljä oli sen jäseniä, jotka olivat olleet valmistelemassa rakettien ampumista Israeliin. Viides palestiinalainen kuoli rakettien rakennuspaikkaan tai kivenhakkaajan pajaan osuneessa iskussa.

Israelin hallitus päätti sunnuntaina lisätä armeijan operaatioita, joilla pyritään sen mukaan suojelemaan Gazan lähellä olevia kaupunkeja raketeilta. Gazasta on ammuttu yli sata rakettia Israeliin viime päivinä. Iskuissa ei ole kuollut kukaan, mutta haavoittuneita on useita.Israel aloitti ilmaiskunsa Gazaan viime viikolla. Hyökkäyksissä on kuollut yli kymmenen siviiliä ja noin 25 taistelijaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

  2. 2

    Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

  3. 3

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  4. 4

    Eurojackpotissa yksi täysosuma – tällä rivillä voittaja saa 10 miljoonaa euroa

  5. 5

    Ipaneman rannalle ajautui ympäristöongelman aiheuttanut löyhkäävä jättiraato

  6. 6

    Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

  7. 7

    Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

  8. 8

    7 yleistä pikkuhousu­virhettä, joihin moni sortuu

  9. 9

    Ursa: Maastoon on voinut pudota kymmeniä kiloja meteorin kappaleita

  10. 10

    Onko tässä kaikkien aikojen jatkoaika SM-liigassa? ”Sata maalipaikkaa minuuttiin!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

  2. 2

    Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

  3. 3

    42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

  4. 4

    Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

  5. 5

    Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

  6. 6

    Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

  7. 7

    Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

  8. 8

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  9. 9

    Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

  10. 10

    Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Tässä ovat Suomen myydyimmät makeiset – yksi ei väisty ykköspallilta

  5. 5

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  6. 6

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  7. 7

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  8. 8

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  9. 9

    Napakymppiparin Italian-matka vaikutti lähes täydelliseltä – Neiti B tiputtikin pommin aivan viime hetkellä: ”Näillä mennään”

  10. 10

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

  2. 2

    Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

  3. 3

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  4. 4

    Eurojackpotissa yksi täysosuma – tällä rivillä voittaja saa 10 miljoonaa euroa

  5. 5

    Ipaneman rannalle ajautui ympäristöongelman aiheuttanut löyhkäävä jättiraato

  6. Näytä lisää