Anna Lindhin murhasta epäilty viihtyi aiemmin vankilassa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Anna Lindhin murhasta epäilty viihtyi aiemmin vankilassa

Anna Lindhin murhasta vangittavaksi esitetty 24-vuotias mies istuu Tukholman Kronobergin vankilassa samassa eristyssellissä, jossa keskiviikkona vapautettu 35-vuotias ehti istua kuusi päivää syyttömänä ennen häntä.

26.9.2003 0:00

24-vuotiaan sellissä on turvallisuussyistä vain tulenkestävä, vinyylillä päällystetty patja ja yllä hänellä on omat vaatteet. Ruotsalaisen Aftonbladet-lehden saamien tietojen mukaan pidätetty kärsii ilmiselvästi eristyssellissä olemisesta.

Aiempien pidätysten aikana hän sitä vastoin ei ole voinut vankilassa erityisen huonosti. Päinvastoin. Hänen kerrotaan kahteen otteeseen selittäneen poliisikuulusteluissa, kuinka hyvin hän viihtyy rauhallisessa vankilassa.

Ensimmäisen kerran mies oli kiitollinen vankilaan pääsystään isänsä puukotuksen jälkeen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?