Pelkäsi ettei saa karkkia, syytti pikkupoikia raiskauksesta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Pelkäsi ettei saa karkkia, syytti pikkupoikia raiskauksesta

Britanniassa käydään outoa oikeudenkäyntiä kahta kymmenvuotiasta poikaa vastaan.

14.5.2010 9:11

Poikia syytetään kahdeksanvuotiaan tytön raiskauksesta. Nyt näyttää siltä, että koko juttu perustui pikkutytön valehteluun.

Kaikki alkoi viime lokakuussa, kun tyttö oli leikkinyt poikien kanssa. Tytön ja toisen pojan äidit olivat etsineet lapsiaan, kun yksi heidän leikkitovereistaan kertoi, että "pojat tekevät pahaa tytölle".

Tyttö kertoi myöhemmin äidilleen, että pojat olivat riisuneet ja raiskanneet hänet uhkaamalla, että tyttö ei saa muuten pyöräänsä takaisin.

Tyttö kertoi itkien ja nallekarhuaan puristaen saman tarinan poliisin erikoiskuulustelijalle ja video todistuksesta esitettiin oikeudenkäynnissä.

Kun toisen pojan puolustusasianajaja pääsi esittämään kysymyksiä tytölle, tarina muuttui.

Tyttö tunnusti, että oli keksinyt kaiken, koska hän pelkäsi, että ei muuten saa karkkia. Tyttö pelkäsi äidin olevan vihainen, koska hän ja pojat olivat näyttäneet toisilleen sukupuolielimiään.

Oikeuden tuomari sanoi tytölle tunnustuksen jälkeen, ettei tämä ollut tehnyt mitään väärää.

Oikeutta käydään erityisjärjestelyin. Oikeuden jäsenillä ei ole tyypillisiä brittiläisiä viittoja ja peruukkeja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?