McCainille jauhekirjeen lähettänyt vanki kirjasi kuoreen nimensä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

McCainille jauhekirjeen lähettänyt vanki kirjasi kuoreen nimensä

Coloradolainen vanki sai perjantaina syytteen Yhdysvaltain presidenttiehdokkaan John McCainin vaalitoimiston tyhjentäneestä epäilyttävästä kirjeestä.

23.8.2008 9:48

Syyttäjän mukaan hän lähetti McCainille valkoista jauhetta sisältäneen kirjeen, joka alkoi uhkauksella: "Jos luet tätä, olet jo kuollut!"

Lähettäjä oli harvinaisen helppo selvittää, sillä mies oli vankilan sääntöjen mukaan kirjoittanut kuoreen nimensä, vankinumeronsa ja vankilan nimen.

Mies lähetti kirjeen vastalauseena Yhdysvaltain hallitukselle. Syytetty sanoi isänsä taistelleen Vietnamissa samaan aikaan kuin McCain. Isä kärsii hänen mukaansa sodassa käytetyn Agent Orange -kasvimyrkyn aiheuttamista oireista.

Syyttäjän mukaan varmaa ei ole kuitenkaan edes se, että syytetyn isä olisi todellakin palvellut Vietnamissa.

Vuonna 2001 Yhdysvalloissa kuoli viisi ihmistä pernaruttoa levittäneiden jauhekirjeiden vuoksi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?