Laura

Ulkomaat

Silvio Berlusconi haukkuu taas Suomea

Julkaistu: , Päivitetty:

Italian viriiliä pääministeriä Silvio Berlusconia on totisesti jäänyt harmittamaan jokin puukirkko, jonka hän muistaa sijainneen Suomessa.

Italialainen L'Espresso -lehti julkaisi hiljan ääninauhan, jossa Patrizia D'Addario ja pääministeri keskustelevat. Nainen väittää harrastaneensa seksiä pääministerin kanssa.

"Suomessa minulle näytettiin kaatumaisillaan oleva puukirkko. Meillä on 40 000 historiallista kohdetta aarteineen, 3 500 kirkkoa, 2 500 arkeologista paikkaa, 52 prosenttia kaikesta maailman listatusta taiteesta ja 70 prosenttia Euroopan taiteesta. Tämä on Italia", Berlusconi sanoo nauhalla.

Toukokuussa Berlusconi ivasi Suomea kertomalla puukirkosta, joka hänelle näytettiin vierailulla. Italiassa moinen tönö olisi hänen mukaansa hävitetty.

Pääministeri muistetaan myös suomalaisen ruoan pilkkaamisesta. Lisäksi hän on kertonut huomattavasta vetovoimasta, jolla hän hurmasi presidentti Tarja Halosen.

Viime viikkoina 72-vuotiaan pääministerin yksityiselämää on käsitelty politiikkaa enemmän.

Useammat naiset ovat astuneet julkisuuteen väittäen, että heille on maksettu Berlusconin juhliin osallistumisesta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  2. 2

    Miss USA saapui Suomen-lomalle! Kuuluisa näyttelijäpuoliso poseeraa lumisessa Helsingissä kuin kuka tahansa turisti: ”Suomi pitää kokea”

  3. 3

    Eva Wahlström säväytti gaalassa urheilutopillaan – hame suoraan tennistähti Björn Borgin uniikkimallistosta

  4. 4

    Raskaana oleva herttuatar Catherine edusti ilman näyttävää kihlasormustaan – vetosi erikoiseen käytäntöön: Oliko syy kuitenkin muualla?

  5. 5

    Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

  6. 6

    Haluatko miljonääriksi -visasta tuttu poliitikko joutui rajuun auto­paloon kolmostiellä: ”Hyvä, että pääsin itse ulos”

  7. 7

    Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

  8. 8

    Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

  9. 9

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  10. 10

    Neliraajahalvaantunut Jari Mönkkönen sulatti sydämet Urheilugaalassa: ”Jari on taistelija, arvostan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  2. 2

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  3. 3

    Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

  4. 4

    Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

  5. 5

    Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

  6. 6

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  7. 7

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  8. 8

    Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

  9. 9

    Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

  10. 10

    Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  5. 5

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  6. 6

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  7. 7

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  8. 8

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  2. 2

    Miss USA saapui Suomen-lomalle! Kuuluisa näyttelijäpuoliso poseeraa lumisessa Helsingissä kuin kuka tahansa turisti: ”Suomi pitää kokea”

  3. 3

    Eva Wahlström säväytti gaalassa urheilutopillaan – hame suoraan tennistähti Björn Borgin uniikkimallistosta

  4. 4

    Raskaana oleva herttuatar Catherine edusti ilman näyttävää kihlasormustaan – vetosi erikoiseen käytäntöön: Oliko syy kuitenkin muualla?

  5. 5

    Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

  6. Näytä lisää