Kolme koulupoikaa kuoli junan alle Saksassa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kolme koulupoikaa kuoli junan alle Saksassa

Kolme koulupoikaa jäi eilen iltapäivällä junan alle Luoteis-Saksassa, Germersheimin kaupungin lähistöllä.

Pelastustyöntekijät eivät kyenneet tekemään mitään eilen iltapäivällä Germersheimissa junan alle jääneiden koulupoikien hyväksi.

5.12.2007 10:15 | Päivitetty 5.12.2007 10:20

Koulupäivinä jälkeen koulukaverinsa kotoa palaamassa olleet 11-, 13- ja 14-vuotiaat pojat olivat kävelleet raiteilla, kun noin 100 kilometrin tuntinopeudella kulkenut paikallisjuna tuli radan kaarteen takaa ja iskeytyi poikiin.

Veturinkuljettaja havaitsi radalla kävelleet pojat ja löi junan hätäjarrut päälle, mutta juna ei ehtinyt pysähtyä ajoissa. Kaikki kolme poikaa julistettiin kuolleiksi onnettomuuspaikalla. Pojista 11- ja 14-vuotiaat olivat veljeksiä.

Onnettomuushetkellä oli sateinen sää.

Junanrata oli suljettuna vielä tänä aamuna viranomaisten tutkiessa onnettomuuspaikkaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?