Satu, Luukas

Ulkomaat

Kuolemantuomio rauhoitti Saddamin

Julkaistu: , Päivitetty:

Irakin entinen johtaja Saddam Hussein oli tänään oikeudessa muuttunut mies. Aikaisemmin oikeussalissa huutanut ja raivonnut Saddam esiintyi nyt korostetun rauhallisesti ja kehotti jopa irakilaisia unohtamaan erimielisyytensä ja tekemään sovinnon.

- Kehotan kaikkia irakilaisia, arabeja ja kurdeja antamaan anteeksi, tekemään sovinnon ja puristamaan toistensa kättä, Saddam julisti.

Saddam tuomittiin sunnuntaina hirtettäväksi toisessa oikeudenkäynnissä, joka käsitteli liki 150 shiiamuslimin tappamista Dujailin kylässä vuonna 1982.

Asian käsittely etenee seuraavaksi vetoomustuomioistuimeen. Tänään jatkuneessa oikeudenkäynnissä käsitellään niin sanottua Anfal-operaatiota, jossa Saddamille vaaditaan rangaistusta kansanmurhasta.

Syyttäjien mukaan liki 182 000 kurdia tapettiin 1980-luvun lopulla, osa heistä myrkkykaasulla. Tässäkin oikeuskäsittelyssä Saddamia uhkaa kuolemantuomio.

Armahduksen sijasta
ammuttavaksi

Oikeus kuuli tänään kolmea todistajaa, jotka selvisivät yli 30 kurdin joukkosurmasta elokuussa 1988.

Ensimmäinen todistajista, Qahar Khalil Mohammad, kertoi oikeudelle antautuneensa muiden kylän miehien kanssa Saddamin joukoille kuultuaan, että heidät armahdetaan.

Armahduksen sijasta miehet pantiin riviin kukkulan juurelle, ja sotilaat ampuivat heidät. Mohammad sai hänkin osuman, mutta ainoastaan haavoittui.

- Kun palasin teloituspaikalle näin, että isäni ja kaksi veljeäni oli tapettu, kuten myös 18 muuta sukulaistani, todistaja selvitti.

Mohammad pakeni paikalta, mutta hänet pidätettiin myöhemmin ja hän joutui keskitysleiriin kolmeksi vuodeksi.

Saddam kyseenalaisti todistajan kertomuksen:

- Kukaan ei tarkista hänen kertomustaan. Kuka tukee hänen sanomisiaan? Ei kukaan. Tällä tavallako me saamme selville totuuden.

Hajotetun Baath-puolueen jäsenet puolestaan uhkasivat hyökätä Irakin keskustan vahvasti vartioidulle Vihreälle vyöhykkeelle, mikäli Saddamin hirttotuomio pannaan toimeen.

- Tulemme käyttämään kaikkia mahdollisia keinoja tuhotaksemme lähetystöt, tiedustelupäämajat ja petturiorganisaatiot. Amerikka ja Iran, sen liittolainen, ovat räjäyttäneet pommin, jonka sirpaleet osuvat juonittelijoihin ja heidän agentteihinsa Irakissa ja muualla, uhottiin puolueen verkkosivuilla.

Saddamin vaiheita kuvin

Hussein kuulee tuomion (BBC)

(STT-AFP-AP-IS)

Näitä luetaan!
  1. 1

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  2. 2

    Sankarikoira Yaya puolusti perhettään käärmeen puremilta Mäntsälässä – menehtyi itse myrkkyyn

  3. 3

    Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

  4. 4

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  5. 5

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  6. 6

    Video: Lentäjältä hurja temppu Air Berlinin viimeisellä Yhdysvaltain-lennolla – ”Manööveri voi olla epätavallinen...”

  7. 7

    Halvaantunut Jari Mönkkönen pääsi kotiin 15 kuukautta kohtalokkaan voltin jälkeen – ”Hänen luonteensa on ollut ihan uskomaton”

  8. 8

    Windows-käyttäjä: päivitä Flash Player välittömästi

  9. 9

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  10. 10

    Voice: Manuela Bosco ja Tuure Kilpeläinen seurustelevat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  3. 3

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  4. 4

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  5. 5

    Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

  6. 6

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  7. 7

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  8. 8

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  9. 9

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  10. 10

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  7. 7

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Niklas Herlin on kuollut

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  2. 2

    Sankarikoira Yaya puolusti perhettään käärmeen puremilta Mäntsälässä – menehtyi itse myrkkyyn

  3. 3

    Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

  4. 4

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  5. 5

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  6. Näytä lisää