Heli, Heljä

Ulkomaat

Kulkukissat pelastavat kuolevaa saarta Japanissa

Julkaistu:

Epätoivoinen Tashiron saari Japanissa myy itseään epätoivoiselta kuulostavalla tavalla: kulkukissoilla.

Tashiro sijaitsee Pohjois-Japanin rannikolla, 20 kilometriä Ishinomakin satamasta Tyynellemerelle päin. Saaren ongelma on nyky-Japanin syrjäseuduille tyypillinen: nuoret pakenevat sieltä.

Tashiron väkimäärä on pudonnut vuoden 1960 jälkeen tuhannesta sataan.

Turismivastaavan Yutaka Haman 37-vuotias Aiko-vaimo on asukkaista nuorin ja samalla ainoa alle kuusikymppinen nainen saarella.

-Haluamme tänne nuoria. Täällä on väkeä, jotka voivat opettaa heitä kalastamaan, Hama mainostaa.

Tashirosta ei tiedettäisi edes Manner-Japanissa ilman pari vuotta sitten näytettyä tv-ohjelmaa. Japanilaiselle suurelle yleisölle esiteltiin Tashirosta Jack-niminen kissa, jonka toinen korva roikkuu oudosti.

Hitaasti löntystelevästä "Lurppakorva-Jackista" on sittemmin tullut julkkis Japanissa. Siitä ja saarella vapaina liikuskelevista kissoista tehdään nyt tosissaan vetonaulaa.

Turistien määrä kasvanut

Markkinointiponnistelut ovat jo tähän mennessä tuottaneet tulosta, sillä saarelle saapuvien turistien määrä on kasvanut arkipäivinä kymmeniin ja viikonloppuisin jopa satoihin.Yksi heistä on Nagoyasta, Japanin keskiosasta matkustanut 18-vuotias kissaharrastaja Shiho Amano.

-Olen niin onnellinen, kun näin Jackin, hän perustelee tuloaan.

Elävän Jackin lisäksi hän näki Tashirossa saaren kissoista kertovan valokuvanäyttelyn.Osa saaren asukkaista, kuten 65-vuotias Mitsue Tsuda, inhoaa kulkukissoja. Hän kertoo kuitenkin tukevansa kampanjaa, koska kissat selvästi tuovat saarelle ihmisiä ja rahaa.Saaren todellinen haaste on saada uusia, pysyviä asukkaista. Suurin osa tashirolaisista on yli 70-vuotiaita.

-Paikka näyttää rauhalliselta, mutta vaikkapa tulipalon syttyessä täällä ei ole ketään, joka pystyisi auttamaan sammutustöissä, Hama kertoo

Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

  2. 2

    Bond-tähti Daniel Craigin esiintyminen gaalassa hämmentää – fanit huolestuivat muuttuneesta ulkonäöstä: ”Mitä tapahtui kasvoillesi?”

  3. 3

    Miksi nuoret kulkevat pakkasilla ilman pipoa ja hanskoja? Johannes pamauttaa simppelin vastauksen

  4. 4

    Poliisi saapui kiireellä paikalle, kun eläkeläismies kertoi tunkeutujista kotonaan – totuus oli jotakin tyystin muuta

  5. 5

    Venäläisen olympiamitalistin dopingkäry herätti villejä salaliittoteorioita – norjalaisvastustajalta rajua palautetta

  6. 6

    Ihmiset eivät olleet uskoa silmiään: kuningatar Elisabet saapui salaa Lontoon muotiviikoille – vastaavaa ei ole nähty koskaan aikaisemmin

  7. 7

    Syyrian Ghoutan pommituksissa on tällä viikolla kuollut jo 54 lasta: ”Tämä ei ole sotaa, vaan joukkomurhaa”

  8. 8

    Ugandassa pidätetty toimittaja IS:lle: Suvi Lindén kertoi poliisille virheellisiä asioita

  9. 9

    Heinolassa kadonnut 15-vuotias löytyi kuolleena

  10. 10

    Kahdelle lääkärille syyte: Potilasta ei viety sairaalaan – perheenäiti kuoli kotiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Leijonat eteni puolivälieriin, Suomi venyi upeasti ampumahiihdon sekaviestissä – IS seurasi olympiatapahtumia

  2. 2

    2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

  3. 3

    Katso kuinka jopa -30 asteen Siperian kylmyys vyöryy Suomeen – meteorologi varoittaa hyytävästä yhdistelmästä

  4. 4

    Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

  5. 5

    Pandatalon rahoituspäätös nurin – oikeus: Ähtäri otti takauksessa liian suuren riskin

  6. 6

    Kahdelle lääkärille syyte: Potilasta ei viety sairaalaan – perheenäiti kuoli kotiin

  7. 7

    Heinolassa kadonnut 15-vuotias löytyi kuolleena

  8. 8

    Kaksi loukkaantui vakavasti rajussa ulosajossa Oulussa – auto kietoutui koivun ympärille

  9. 9

    Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

  10. 10

    Madonna poseeraa liki tunnistamattomana uudessa kuvassaan – huoli ulkonäöstä heräsi heti: ”Mitä ihmettä olet tehnyt?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Joni-isä toimi lapsensa kanssa kuten Suomessa on tapana – Ranskassa paikalle hälytettiin poliisi

  2. 2

    Sprinttifinaalin vauhti liikaa Ristomatti Hakolalle, kulta meni Norjaan – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  3. 3

    Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

  4. 4

    Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  5. 5

    Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

  6. 6

    Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

  7. 7

    34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

  8. 8

    Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  9. 9

    2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

  10. 10

    40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

  2. 2

    Bond-tähti Daniel Craigin esiintyminen gaalassa hämmentää – fanit huolestuivat muuttuneesta ulkonäöstä: ”Mitä tapahtui kasvoillesi?”

  3. 3

    Miksi nuoret kulkevat pakkasilla ilman pipoa ja hanskoja? Johannes pamauttaa simppelin vastauksen

  4. 4

    Poliisi saapui kiireellä paikalle, kun eläkeläismies kertoi tunkeutujista kotonaan – totuus oli jotakin tyystin muuta

  5. 5

    Venäläisen olympiamitalistin dopingkäry herätti villejä salaliittoteorioita – norjalaisvastustajalta rajua palautetta

  6. Näytä lisää