Lempi

Ulkomaat

Turmajunan kuski hyppäsi ohjaamosta viime hetkellä

Julkaistu: , Päivitetty:

Toinen kuljettajista selvisi hengissä Hallen junaonnettomuudesta Belgiassa maanantaina. Leuvenista matkaan lähteneen paikallisjunan kuljettaja ajoi päin punaista valoa ja pakeni ohjaamosta viime hetkellä.

Eläkkeelle jäänyt asemanhoitaja Luciaan Spiessens näki onnettomuuden, kertoi brittilehti Telegraph.

- Alkuun kuljettaja soitti äänimerkkiä kovaa. Hetkeä myöhemmin hän käytti hätäjarrua. Sitten hän hyppäsi ohjaamosta junan käytävälle, Spiessens kertoi.

Belgian rautatieyhtiön viranomaisten mukaan kuljettaja on vakavasti loukkaantunut. Aiemmin uskottiin, että molempien turmajunien kuljettajat menehtyivät.

- Poliisi tulee kuulustelemaan kuljettajaa heti, kun se on mahdollista, Belgian valtion rautateiden tiedottaja Jochen Goovaerts kertoi

Molempien junien mustat laatikot on saatu talteen onnettomuuspaikalsta. Ne tutkitaan mahdollisimman pian.

Lähellä Brysseliä eilen aamulla sattuneessa kahden junan yhteentörmäyksessä kuoli ainakin 18 ihmistä ja useita kymmeniä loukkaantui. Pelastustyöntekijät etsivät tiistaina.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Urheilijatähti raiskattiin Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  2. 2

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  3. 3

    MTV: Kotimatkalla kadonnut nuori mies löytyi kuolleena Helsingin Jätkäsaaresta

  4. 4

    Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

  5. 5

    Egyptin moskeija-iskussa kuollut ainakin 155 ihmistä – asemiehet räjäyttivät pommin ja tulittivat pakenevia

  6. 6

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  7. 7

    Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

  8. 8

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  9. 9

    Kuolemansairaan 3-vuotiaan kipulääkkeet vienyt hoitaja tuomittiin – ehdollista vankeutta ja yhdyskuntapalvelua

  10. 10

    13-vuotiaan ryöstöstä Tampereella epäillään kahta 16-vuotiasta tyttöä – ilmoittautuivat itse poliisille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  3. 3

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  4. 4

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  5. 5

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  6. 6

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  7. 7

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  8. 8

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  9. 9

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  10. 10

    5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Urheilijatähti raiskattiin Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  2. 2

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  3. 3

    MTV: Kotimatkalla kadonnut nuori mies löytyi kuolleena Helsingin Jätkäsaaresta

  4. 4

    Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

  5. 5

    Egyptin moskeija-iskussa kuollut ainakin 155 ihmistä – asemiehet räjäyttivät pommin ja tulittivat pakenevia

  6. Näytä lisää