Clinton valloitti Tampereen - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Clinton valloitti Tampereen

Mykkiä turvamiehiä, tummennettuja laseja ja salamyhkäisyyttä.

10.5.2006 8:49 | Päivitetty 10.5.2006 0:00

Yhdysvaltain ex-presidentin Bill Clintonin ensimmäistä Tampereen-vierailua varjostanut salaperäisyys katosi samalla hetkellä, kun 59-vuotias Clinton seurueineen lähti eilen tutustumaan Tammerkosken aurinkoiseen perinnemaisemaan.

Farkkuihin, siniseen pikeepaitaan ja harmaakeltaisiin lenkkitossuihin sonnustautunut Clinton heittäytyi IS:n toimittajan kanssa juttusille Laukontorin satamassa.

Hyväntuulinen ex-presidentti innostui muistelemaan edellisiä vierailujaan niin vuolaasti, että vuodetkin menivät hieman sekaisin.

- Kun viimeksi vierailin Suomessa, minulla oli (jalka)vamma. Siitä on jo aikaa, se tapahtui vuonna 1995, hän muisteli.

Clinton viittasi Helsingin huippukokoukseen, jolloin hän tapasi Venäjän silloisen presidentin Boris Jeltsinin.

Jalkansa loukannut Clinton saapui Helsinki-Vantaan lentokentälle pyörätuolissa. Vuosi oli kuitenkin 1997.

- Tämä on jo neljäs kerta, kun olen Suomessa, Clinton muisteli ja yllätti samalla kuulijansa, sillä Suomessa hänen oli laskettu olevan maassamme nyt vasta kolmatta kertaa.

- Tiesittekö, että kävin ensimmäisen kerran Suomessa jo vuonna 1969? hän kysyi IS:n toimittajalta.

- Olin silloin nuori mies.

Clintonin toinen vierailu on kuitenkin mitä ilmeisimmin sellainen, josta me suomalaiset emme ole aiemmin tienneet mitään.

- Täällä (Suomessa) oli kaunis kevätpäivä. Ei ihan näin kirkasta kuin nyt, mutta kaunista kuitenkin, Clinton rupatteli IS:lle kesken kävelyretkensä.

Myöhemmin Tampere-talolla Clinton tarkensi, että tuolloin elettiin 80-lukua ja häneen oli tehnyt vaikutuksen Suomen valoisuus.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?