Kauno, Kasperi

Ulkomaat

"Me keitämme maapallon"

Julkaistu:

Juuri nyt on kriittinen hetki. Tarvitaan maailmanlaajuinen ilmaston hätäkokous.

Monet pahimmista peloista ovat toteutumassa.

Tällaisia arvioita vuodettiin eilen julkisuuteen uudesta YK:n suuresta ilmastoraportista, joka esitellään perjantaina Pariisissa.

- Viesti on se, että jokainen kolkka maailmassa tuntee ilmastonmuutoksen vaikutukset, raporttia laatimassa ollut Graeme Pearman sanoi Reutersille.

Raportin keskeisiin päätelmiin kuuluu myös se, että maapallon lämpenemisestä voidaan 90-prosenttisella todennäköisyydellä syyttää ihmisen omia toimia. Vielä vuonna 2001 ihmistä pidettiin syyllisenä vain 66 prosentin todennäköisyydellä.

Brittiläinen Daily Telegraph -lehti tiivistikin tulokset näin:

- Me keitämme maapallon!

Raportin ensimmäisen osan yksi pääkirjoittajista, suomalaistutkija Jouni Räisänen, näkee valoisampiakin mahdollisuuksia. Hän kuitenkin myöntää, että mikäli pahimmat ennusteet käyvät toteen, ihmiskunnalle tulee monenlaisia vaikeuksia ja luontoa kohtaa melkoinen sukupuuttoaalto.

- Se kuinka pitkälle haluamme itseämme keittää, on vielä kiinni poliittisista päätöksistä ja yksittäisistä ihmisistä, Räisänen totesi eilen IS:lle.

Tutkija korostaa, että ilmastotiede on kehittynyt viimeisen viiden vuoden aikana valtavasti. Toukokuussa ilmestyvä kokonaisraportti tuleekin toimimaan eräänlaisena tutkijoiden ilmastonmuutosraamattuna

- Tietämyksen taso on parantunut, ja on entistä vahvemmat perusteet sanoa, että ihmiskunnalla tosiaan on sormensa pelissä maapallon ilmastonmuutoksissa, Räisänen sanoo.

Ympäristöjärjestöt vaativat uuden raportin tuloksiin vedoten, että YK:n uuden pääsihteerin Ban Ki-moonin on kutsuttava pikaisesti koolle maailmanlaajuinen ilmaston hätäkokous. Alustavasti kokouksen pitoajankohdaksi on esitetty jo syyskuuta.

YK:n alaisen Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) perjantaina julkaiseman raportin seuraavat osat valmistuvat myöhemmin keväällä.

Raportin laatimiseen on osallistunut 2500 tutkijaa 130 eri maasta. Suomesta on mukana viisi tutkijaa. Edellisen kerran vastaava kooste julkaistiin 2001.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  2. 2

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  3. 3

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  4. 4

    Poliisi epäilee: 15-vuotias poika yritti tappaa nuoren naisen Vaasassa – ”Pidän tosi vakavana tätä asiaa”

  5. 5

    Satuhäät palaa uudella nimellä – sulhanen suuttuu ja kävelee tiehensä kesken häävalssin

  6. 6

    Tutkijalta hurja väite: Aivot toimivat vielä kuoleman jälkeen, joten saatat itse tiedostaa kuolleesi

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    23-vuotiaan Voice-tähden traaginen kuolema kuohuttaa – mustasukkainen ex-mies ampui keskellä päivää hienostoalueella

  9. 9

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  10. 10

    Juha Tapion Raija-vaimo avoimena parin suhteesta Annassa: ”Olemme ne laulun kaksi puuta, jotka seisovat erillään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  2. 2

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  3. 3

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  4. 4

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  5. 5

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  6. 6

    Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

  7. 7

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  8. 8

    Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

  9. 9

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  10. 10

    Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  10. 10

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  2. 2

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  3. 3

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  4. 4

    Poliisi epäilee: 15-vuotias poika yritti tappaa nuoren naisen Vaasassa – ”Pidän tosi vakavana tätä asiaa”

  5. 5

    Satuhäät palaa uudella nimellä – sulhanen suuttuu ja kävelee tiehensä kesken häävalssin

  6. Näytä lisää