Uljas

Ulkomaat

Tappajainfluenssa jo Espanjassa

Julkaistu: , Päivitetty:

Euroopan tiettävästi ensimmäinen sikainfluenssatapaus on todettu Espanjassa, kertoo maan terveysministeriö. Lisäksi 17 muuta on saattanut sairastua tautiin.

Kaikki sairastuneet ovat palanneet Meksikosta viime päivinä, kertoo Espanjan lehdistö.

EU:n terveyskomissaari kehottaa välttämään tarpeettomia matkoja alueille, jossa tautia on tavattu.

Meksikossa sikainfluenssaan kuolleiden määrä on noussut jo yli sadan. Maan hallitus korostaa, että valtaosa sairastuneista on paranemassa. Epäiltyjä tartuntoja on 1 600.

Sikainfluenssa on levinnyt ainakin Yhdysvaltoihin ja Kanadaan, mutta kuolemantapauksia ei ole toistaiseksi vahvistettu Meksikon ulkopuolelta.

Tautia koskeva EU:n hätäkokous pidetään torstaina. Tilanne on esillä jo tänään EU:n ulkoministerikokouksessa.

Ulkoministeri Alexander Stubb on korostanut uutistoimisto AFP:lle, että tämänkaltaisissa tilanteissa Euroopan koordinoidut toimet ovat hyväksi.

Varotoimet taudin leviämisen varalta ovat alkaneet ympäri maailman. Viranomaiset pyrkivät varmistamaan, että tartunta ei leviäisi matkailijoiden mukana.

Tartuntoja epäillään löytyneen muun muassa Israelista ja Uudesta-Seelannista, missä 50 ihmistä on karanteenissa.

Tautiepäilyt Britanniassa ja Ranskassa ovat osoittautuneet aiheettomiksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  2. 2

    Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

  3. 3

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  4. 4

    Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

  5. 5

    Poliisi etsii karannutta väkivalta­rikollista – soita heti 112:een, jos näet

  6. 6

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  7. 7

    Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

  8. 8

    Kruununprinsessa Victorialta upea ele satavuotialle Suomelle: kunnioitti näyttävästi asullaan tilaisuuden teemaa

  9. 9

    Paula Koivuniemi sairastui – perui esiintymisensä Vuosisadan kulttuurigaalassa

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  2. 2

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  3. 3

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  4. 4

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  5. 5

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  6. 6

    Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

  7. 7

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  8. 8

    Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

  9. 9

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  10. 10

    Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  10. 10

    Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  2. 2

    Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

  3. 3

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  4. 4

    Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

  5. 5

    Poliisi etsii karannutta väkivalta­rikollista – soita heti 112:een, jos näet

  6. Näytä lisää