Jakob kävi murhaajansa jalkapallokerhossa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Jakob kävi murhaajansa jalkapallokerhossa

Frankfurtilaisen pankkiirinpojan Jakob von Metzlerin epäilty sieppaaja ja murhaaja pidätettiin juuri kun tämä oli ostamassa lunnasrahoilla lentolippua Malediiveille, kertoivat Saksan tiedotusvälineet eilen.

3.10.2002 0:00

Ihmisryöstöstä ja murhasta epäilty mies on 27-vuotias Jakobin koulun avustava opettaja ja oikeustieteen opiskelija Magnus Gäfgen, joka tunsi hyvin uhrinsa ja tämän perheen.

Gäfgen muun muassa veti frankfurtilaisen Eintracht-jalkapallojoukkueen ihailijaklubia, johon 11-vuotias Jakobkin kuului innokkaana jalkapallon ystävänä. Niin ikään hän johti nuorisokerhoa kirkossa, jossa myös Jakob kävi.

Jakob siepattiin viime perjantaina matkalla koulusta kotiin. Hänen sidottu ja alusvaatteisilleen riisuttu ruumiinsa löytyi toissa päivänä pienestä järvestä Frankfurtin koillispuolelta. Pikkupoika oli poliisin mukaan surmattu jo katoamispäivänä, vaikka sieppaaja rahasti myöhemmin panttivankinsa vapauttamisesta miljoonan euron lunnaat.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?