Tiedot natsitohtorin kuolemasta epäilyttävät - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Tiedot natsitohtorin kuolemasta epäilyttävät

Natsirikollisia jäljittävä Simon Wiesenthal -keskus epäilee tietoja, joiden mukaan pahamaineinen keskitysleirilääkäri Aribert Heim kuoli jo vuosia sitten.

5.2.2009 16:15

Saksan televisioyhtiön ZDF:n ja New York Times -lehden mukaan Tohtori Kuolemana tunnettu Heim kuoli syöpään Kairossa vuonna 1992. Heimin kerrotaan kääntyneen muslimiksi 1980-luvulla ja eläneen vaatimatonta elämää Kairossa kuolemaansa asti.

Simon Wiesenthal -keskuksen mukaan Heimin kuolemasta ei voida olla varmoja, koska hänen hautaansa tai ruumistaan ei ole löydetty. Heim on kuitenkin mitä luultavammin asunut Kairossa, keskuksesta todettiin.

Itävallan oikeusministeriö on aloittanut tutkimukset asiasta. Heimiä syytetään Itävallassa kansanmurhasta.

Heimin epäiltiin pitkään piileskelevän Etelä-Amerikassa. Itävaltalaissyntyinen Heim tappoi satoja vankeja raakalaismaisissa kokeissaan Mauthausenin keskitysleirillä.

Hän muun muassa poisti vangeilta elimiä ilman nukutusta sekä antoi heille tappavia ruiskeita suoraan sydämeen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?