Silja, Selja

Ulkomaat

Venäjä kauhistui: Hakkasiko äiti poikansa tähän kuntoon?

Julkaistu:

Venäjällä on noussut poikkeuksellinen kohu nelivuotiaan Gleb Agejevin kohtalosta. Vladimir Putinin perustama kansankamari käsittelee tänään pojan tulevaisuutta erityisistunnossaan.

- Istuntoon tulevat mukaan Glebin vanhemmat, Moskovan ja Moskovan alueen hallinnon edustajat, syyttäjän ja sisäministeriön edustajat ja lastensuojeluviranomaiset, kertoi kasankamarin lainvalvontakomission edustaja Anatoli Kutsherena uutistoimisto Interfaxille.

Gleb Agejev joutui sairaalaan reilu viikko sitten erittäin huonossa kunnossa. Hänen kasvoissaan oli palovammoja ja mustelmia. Pojalla todettiin myös kalloruhje ja vammoja sukuelimissä, kertoi uutissivusto Life.ru.

Glebin ottovanhemmat Larisa ja Anton ilmoittivat, että poikan putosi perheen huvilan portailta. Sitä ennen hän oli saanut palovammoja kaadettuaan teekannun päälleen. Ja kun poika makasi verissään putoamisen jälkeen, paikalle ehtivät tulla puremaan vielä perheen koirat ennen kuin äiti ennätti väliin.

Isän mukaan poika on todella tapaturma-altis.

- Hän on jotenkin täysin varomaton. Putoilee koko ajan, isä kertoi Komsomolskaja Pravdalle.

Lääkärit epäilevät kuitenkin vanhempien versiota. Heidän mukaansa pojan vammat kertovat siitä, että häntä on hakattu. Osa vammoista on vanhempaa perua, joten pahoinpitelyä on täytynyt tapahtua jo pidemmän aikaa.

Kun pojalta itseltään kysyttiin sairaalassa, miten hän on vammat saanut, hän kertoi äidin hakanneen.

- Lapsi ei valehtele tuossa iässä, sairaalan edustajat sanoivat venäläislehdille.

Agejevit ovat hyvin toimeentuleva perhe, jolla on huvila Moskovan lähellä Vidnojessa. Sairaalan mukaan isä tuli kertoneeksi, että hän silloin tällöin rankaisee kahta ottolastaan hakkaamalla remmillä.

Lisäksi perheen hallusta löytyi helmikuulta olevia kuvia ja video, jossa pojalla on valtavia mustelmia silmiensä ympärillä. Videolla isä pyytää poikaansa kääntyilemään, jotta kaikki vammat näkyvät selvästi.

Kaupungin lastensuojeluviranomaiset ovat kuitenkin nyt kallistumassa sille kannalle, että pojan vammat ovat todella tapaturman tulosta, kertoi News.msk.com.

- Vanhemmat eivät ole syyllisiä. Heillä on nyt surua, jättäkää heidät rauhaan, viranomaiset viestittivät Komsomolskaja Pravdalle.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

  2. 2

    Entinen NHL-kiekkoilija elää muistinsa menettäneenä kadulla – isän viestit kertovat karusta kohtalosta: ”Hän puhuu itsemurhasta”

  3. 3

    Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

  4. 4

    Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

  5. 5

    Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

  6. 6

    Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

  7. 7

    Onko sinunkin kotonasi kylmä patteri? Kokeile tätä niksiä

  8. 8

    Media: Argentiinan sukellusveneen etsinnöissä havaittu mahdollinen signaali – etsijät yrittävät kiiruhtaa paikalle

  9. 9

    Tuure Kilpeläinen maalasi muotokuvan naisystävästään Manuela Boscosta – katso kuva lopputuloksesta

  10. 10

    Rekan kuljettaja ei ehtinyt jarruttaa ajoissa – poliisilta lisätietoa Vantaan vakavasta ketjukolarista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  3. 3

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  4. 4

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  5. 5

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  6. 6

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  7. 7

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  8. 8

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  9. 9

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  10. 10

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

  2. 2

    Entinen NHL-kiekkoilija elää muistinsa menettäneenä kadulla – isän viestit kertovat karusta kohtalosta: ”Hän puhuu itsemurhasta”

  3. 3

    Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

  4. 4

    Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

  5. 5

    Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

  6. Näytä lisää