Ranskalaiset äänestäneet vilkkaasti - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Ranskalaiset äänestäneet vilkkaasti

Ranskalaiset ovat äänestäneet vilkkaasti presidentinvaalien ratkaisevalla toisella kierroksella.

6.5.2007 14:01

Ranskalaisten tiedotusvälineiden mukaan yli 34 prosenttia äänestäjistä oli puoleltapäivin jo käynyt uurnilla. Tämä oli selvästi enemmän kuin ensimmäisellä kierroksella samaan aikaan. Jo ensimmäinen kierros oli poikkeuksellinen, sillä tuolloin lopullinen äänestysprosentti nousi ennätyksellisesti yli 85 prosenttiin.

Mielipidemittaukset ovat ennustaneet oikeiston Nicolas Sarkozyn lyövän sosialistien Segolene Royalin melko selvästi. Paljon kuitenkin riippui vielä sunnuntaina äänestysprosentista sekä epävarmojen äänestäjien käyttäytymisestä. Äänioikeutettuja on yhteensä 44,5 miljoonaa.

Luxembourgin puiston kupeessa Pariisissa äänestäneet Jean-Pierre ja Catherine Toffier antoivat äänensä Sarkozylle.

- Ainakin hän ehdottaa muutosta. Hänen joistakin ajatuksistaan voi olla eri mieltä, mutta ainakin hänellä on suunnitelmia, Jean-Pierre arvioi.

- Royal oli aika epäselvä eikä hän vastannut vaalikeskustelussa kysymyksiin, Catherine nyökkäili.Myös Royal sai kuitenkin tasaisesti ääniä vaalihuoneistolla. Ehdokkaiden valinta myös jakoi pariskuntia.

- Me kävimme kumoamassa toistemme äänet, eräs pariskunta naurahti äänestämästä tullessaan.Viimeiset vaalihuoneistot sulkevat ovensa iltayhdeksältä Suomen aikaa, jonka jälkeen julkaistaan viralliset ennusteet. Perinteisesti ennusteet ovat Ranskassa olleet erittäin tarkkoja.

Presidentinvaalin tulos vahvistetaan virallisesti ensi viikon alkupuolella. Virkaan uusi presidentti astuu nopeasti, 16. toukokuuta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?