Jari, Jalmari

Ulkomaat

Mutta missä oli Giuliani?

Julkaistu: , Päivitetty:

Republikaanien pääehdokkaisiin lukeutuvan Rudy Giulianin hiljaiselo Iowassa ja New Hampshiressa on herättänyt ihmetystä.

Republikaanien mielipidemittauksia koko viime vuoden ajan hallinnut Giuliani loisti poissaolollaan Iowassa ja jäi tuloksissa peräti kuudenneksi. New Hampshiressakin hän piti vielä hyvin matalaa profiilia.

New Hampshiressa Giuliani jäi neljänneksi. Hän keräsi yhdeksän prosenttia republikaanien äänistä.

Entinen New Yorkin kuvernööri luottaa ns. 50 osavaltion strategiaan, jossa vaalikampanjan pääpaino on asetettu supertiistaille 5.2. Tuolloin äänestetään isossa osassa Yhdysvaltoja - muun muassa New Yorkissa ja Kaliforniassa.

Lisäksi Giuliani panostaa erityisesti Etelä-Carolinaan (republikaanien esivaalit 19.1.) Floridaan (esivaalit 29.1.).

Jokaisessa strategiassa on heikkoutensa ja vahvuutensa. Jokainen suunnitelma osoittautuu lopulta vaalien jälkeen joko oikeaksi tai vääräksi, Giuliani totesi maanantaina New York Timesille.

Perinteisesti ensimmäisten osavaltioiden tuloksista on tehty jo hyvin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Tilastotkin osoittavat, että presidentiksi nouseminen on yleensä vaatinut voittoa joko Iowassa tai New Hampshiressa.

Tämän vuoksi Giulianin erikoinen strategia on herättänyt kritiikkiä myös politiikan tutkijoiden keskuudessa. Riskinä on se, että joku muista republikaaniehdokkaista saisi ensiosavaltioista sellaista nostetta, joka toisi lisää positiivista medianäkyvyyttä ja sitä kautta kampanjalahjoituksia.

Giuliani itse on yhdessä päästrategiensa kanssa luottanut siihen, että puolueen hajanainen ehdokaskenttä nuijisi toisiaan, minkä jälkeen Giuliani pääsisi astumaan esiin puhtaammalta pöydältä isommissa osavaltioissa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  2. 2

    Pahamaineinen kulttijohtaja Charles Manson on kuollut

  3. 3

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  4. 4

    Pikatalvi iskee lähes koko maahan – säässä nopeaa ja rajua heittelyä

  5. 5

    Voivatko nämä kuvat olla aitoja? F1-fanit järkyttyivät luonnon armoille hylätyistä kuuluisista klassikkoautoista

  6. 6

    Suosikkikoomikko paljastaa järkyttäviä yksityiskohtia huumeriippuvuudestaan – napsi 250 tablettia amfetamiinia viikonloppuisin

  7. 7

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  8. 8

    Selena Gomez räväytti platinablondina nahkaminimekossa – katso kuvat AMA-gaalan upeimmista ja oudoimmista puvuista

  9. 9

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  10. 10

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  3. 3

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  4. 4

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  5. 5

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  6. 6

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  7. 7

    Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

  8. 8

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  9. 9

    Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

  10. 10

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  2. 2

    Pahamaineinen kulttijohtaja Charles Manson on kuollut

  3. 3

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  4. 4

    Pikatalvi iskee lähes koko maahan – säässä nopeaa ja rajua heittelyä

  5. 5

    Voivatko nämä kuvat olla aitoja? F1-fanit järkyttyivät luonnon armoille hylätyistä kuuluisista klassikkoautoista

  6. Näytä lisää