Saana, Saini

Ulkomaat

Castro kertoi itse terveydestään tuoreella videolla

Julkaistu:

- Tätä taistelua ei ole hävitty.

Näin Fidel Castro vastasi vihdoin itse kuukausia velloneisiin huhuihin hänen heikentyneestä terveydestään.

Kuuban televisio esitti eilen maanantaina kuvatun kymmenminuuttisen videon, jossa Castro jutustelee Venezuelan presidentin Hugo Chavezin kanssa.

Edelliset kuvat Kuuban johtajasta tulivat julkisuuteen kolme kuukautta sitten, jolloin hän otti ensi askeleitaan heinäkuisen suolistoleikkauksen jälkeen.

Kuuban lipun väriseen verryttelyasuun sonnustautunut Castro näyttää saaneen lisäkiloja ja voimistuneen edellisiin kuviin verrattuna, mutta hänen puheensa on sopertelevaa ja hengästynyttä.

Castro ja Chavez istahtavat lämpimien tervehdysten jälkeen alas ja nostavat maljan mehulasillisilla. Juotuaan mehua Castro kertoo kaatumisestaan Santa Claran kaupungissa vuonna 2004, jolloin hän loukkasi polvensa ja olkapäänsä.

- Ennen kuin ehdin kuntoutua kaatumisesta, minulle tuli tämä (suolisto-operaatio). Vaivoja vaivojen perään, Castro toteaa vaimealla äänellä.

Chavezin mukaan johtajat keskustelivat kahden tunnin ajan useista aiheista - muun muassa sodasta ja maailman energiakriisistä.

Yhdessä kohtaa videota Castro lukee viime lauantaina argentiinalaisessa Clarin -lehdessä ollutta ympäristöaiheista artikkelia.

Chavezin poistuessa liittolaiset huudahtavat vielä Castron mielisloganin:

- Sosialismi tai kuolema!

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  3. 3

    Työpäivä venetehtaalla sai synkän päätöksen Savonlinnassa: ”Kun juoksimme hallin päästä ulos, liekit olivat jo puolivälissä”

  4. 4

    Italialaisessa ja suomalaisessa Fantassa kaksi selkeää eroa – valmistaja paljastaa taustat

  5. 5

    Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

  6. 6

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  7. 7

    Helsingin kaupunki antoi rakennuksen anarkistisille talonvaltaajille – 5 kuukauden vuokrat maksamatta: ”Prosessit eivät ole aivan kohdillaan”

  8. 8

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  9. 9

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  10. 10

    Mallikaunotar juoksi työkaveria vessaan pakoon – näin suomalaiset julkkisnaiset avautuvat seksuaalisesta ahdistelusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  3. 3

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  4. 4

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  5. 5

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  6. 6

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  7. 7

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  8. 8

    Lyhytkasvuinen Linda työnsi lastaan kärryissä, kun häneltä tivattiin kadulla: ”Mihin sä olet vauvaa viemässä?”

  9. 9

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  10. 10

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  4. 4

    Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

  5. 5

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  8. 8

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  9. 9

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  10. 10

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  3. 3

    Työpäivä venetehtaalla sai synkän päätöksen Savonlinnassa: ”Kun juoksimme hallin päästä ulos, liekit olivat jo puolivälissä”

  4. 4

    Italialaisessa ja suomalaisessa Fantassa kaksi selkeää eroa – valmistaja paljastaa taustat

  5. 5

    Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

  6. Näytä lisää