Silja, Selja

Ulkomaat

Saksan festivaaliturman suomalainen silminnäkijä: "Aitaukset oli tehty huonosti"

Julkaistu: , Päivitetty:

- Olimme viiden ystävän kanssa lähellä tunnelia, noin 50 metrin päässä. Tunnelma oli erittäin kaoottinen, kertoo Saksan festivaaliturman suomalainen silminnäkijä Matti IS:lle.

Lauantaina 19 ihmistä kuoli Duisburgin Love Parade -festivaaleilla, kun ihmiset pakkautuivat ahtaaseen läpikulkutunneliin.

Helsinkiläisen Matin mukaan "poliiseja ja muuta henkilökuntaa oli erittäin vähän, ja aitaukset oli tehty huonosti".

- Meidän porukassamme oli kolme suomalaista ja kolme saksalaista. Saksalaiset ihmettelivät sitä, miksi tapahtuma järjestetään niin pienellä alueella ja pienessä kaupungissa, Matti viestittää Saksasta.

Matti oli viiden ystävänsä kanssa noin 50 metrin päässä tunnelista.

- Siellä oli aivan liian vähän henkilökuntaa, huonosti organisoitu.

Helsinkiläismies ehti lähteä tovereineen paikalta noin 20 minuuttia ennen kuin tungos vaati ihmishenkiä.

- Näimme parinkymmenen ambulanssin menevän alueelle. Silloin ajattelimme, että jotain on tapahtunut. Ambulansseilla oli vaikeuksia päästä auttamaan, sillä väentungos esti niiden kulun, sanoo Matti.

Porukka sai jälkeenpäin tiedon, että ihmisiä oli menehtynyt.

- Tunnelma oli apaattinen, Matti toteaa.

Lue jättiraportti Saksan tragediasta maanantain Ilta-Sanomista.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Rekan kuljettaja ei ehtinyt jarruttaa ajoissa – poliisilta lisätietoa Vantaan vakavasta ketjukolarista

  2. 2

    Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

  3. 3

    Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

  4. 4

    Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

  5. 5

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  6. 6

    Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

  7. 7

    Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

  8. 8

    Perhe­tragedia sysäsi Elianan, 35, sukellus­veneen upseeriksi – nyt häntä etsitään Atlantin pohjasta

  9. 9

    ”Se on ansa” – EA:n Star Wars -rahastus on nyt todellisissa vaikeuksissa

  10. 10

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  3. 3

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  4. 4

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  5. 5

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  6. 6

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  7. 7

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  8. 8

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  9. 9

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  10. 10

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Rekan kuljettaja ei ehtinyt jarruttaa ajoissa – poliisilta lisätietoa Vantaan vakavasta ketjukolarista

  2. 2

    Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

  3. 3

    Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

  4. 4

    Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

  5. 5

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  6. Näytä lisää