Saana, Saini

Ulkomaat

Kiista polttoainemaksuista sulki Gazan ainoan voimalaitoksen

Julkaistu:

Poliittinen kädenvääntö polttoainemaksuista johti lauantaina Gazan ainoan voimalaitoksen sulkemiseen. Gazaa hallitseva Hamas-järjestö syytti kiistasta Länsirannan palestiinalaisjohtoa.

Hamasin mukaan länsimaiden tukema pääministeri Salam Faijad säännöstelee polttoaineen tuomista Gazaan poliittisista syistä. Hamas sanoo, että Länsiranta maksaa polttoaineet vain kahdeksi päiväksi kerrallaan, mikä on pakottanut voimalaitoksen säännöstelemään sähköä.

Gazan voimala on tuottanut kolmasosan alueen energiantarpeesta. Länsirannan hallinto maksaa voimalan käyttämän polttoaineen, jota tuodaan Israelista. Faijadin hallinto puolestaan saa tukea polttoainehankintoihin Euroopan unionilta. Loput Gazan sähköstä tuotetaan Israelin puolella.

Voimalan sulkeminen on katkonut sähköt osasta Gazaa ja vaikeuttanut sairaaloiden ja vesipumppujen toimintaa. Lisäksi kaikki jätevedet valuivat suoraan Välimereen, kun jätteenkäsittelylaitos jouduttiin sulkemaan sähkökatkojen vuoksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  3. 3

    Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

  4. 4

    Italialaisessa ja suomalaisessa Fantassa kaksi selkeää eroa – valmistaja paljastaa taustat

  5. 5

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  6. 6

    Helsingin kaupunki antoi rakennuksen anarkistisille talonvaltaajille – 5 kuukauden vuokrat maksamatta: ”Prosessit eivät ole aivan kohdillaan”

  7. 7

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  8. 8

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  9. 9

    Mallikaunotar juoksi työkaveria vessaan pakoon – näin suomalaiset julkkisnaiset avautuvat seksuaalisesta ahdistelusta

  10. 10

    Video: Ikävä loukkaantuminen SM-liigan ottelussa –HPK:n pelaaja vietiin paareilla kaukalosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  5. 5

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  6. 6

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  7. 7

    Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

  8. 8

    Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

  9. 9

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  10. 10

    Lyhytkasvuinen Linda työnsi lastaan kärryissä, kun häneltä tivattiin kadulla: ”Mihin sä olet vauvaa viemässä?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  4. 4

    Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

  5. 5

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  8. 8

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  9. 9

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  10. 10

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  3. 3

    Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

  4. 4

    Italialaisessa ja suomalaisessa Fantassa kaksi selkeää eroa – valmistaja paljastaa taustat

  5. 5

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  6. Näytä lisää