Jari, Jalmari

Ulkomaat

Bush lupailee joukkojen vähentämistä Irakissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush sanoo, että Irakissa olevien amerikkalaisjoukkojen määrää voidaan supistaa suunnitellusti maan kohentuneen turvallisuustilanteen vuoksi.

Bushin mukaan Yhdysvallat voisi vetää Irakista viisi prikaatia eli noin 20 000 sotilasta heinäkuuhun mennessä. Yhdysvalloilla on Irakissa tällä hetkellä 20 prikaatia.

- Myöhemmät päätökset mahdollisista lisäleikkauksista tullaan tekemään Irak-joukkojen komentajan David Petrauksen suositusten pohjalta, Bush sanoi.

Bush kertoi asiasta keskusteltuaan Petraeuksen sekä Bagdadin-lähettilään Ryan Crockerin kanssa Yhdysvaltojen tukikohdassa Kuwaitissa.

Bush syytti myös jälleen Irania ja Syyriaa terroristien ja kapinallisjoukkojen tukemisesta ja kehotti maita toimimaan Irakin vakauttamiseksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  2. 2

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  3. 3

    Helsingin poliisi pyytää havaintoja: Autoilija törmäsi suojatietä ylittäneeseen lapseen ja pakeni paikalta

  4. 4

    Tennistähti menehtyi vain 49-vuotiaana – vakava sairaus vei

  5. 5

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  6. 6

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  7. 7

    Prinsessa Madeleinella ja Chris-puolisolla on oma ”rakkauden kieli”: salaavat keskustelunsa sisällön ovelasti – olisitko arvannut?

  8. 8

    Saksalaismies pysäköi Passatinsa parkkihalliin, muttei löytänyt sitä enää – 20 vuotta myöhemmin poliisi soitti

  9. 9

    Korjaamo­yrittäjän epäillään kaataneen tahallaan yli tuhat litraa jäteöljyä sadevesi­kaivoon Helsingissä

  10. 10

    Emmerdale-näyttelijä avioitui Britannian vaarallisimman vangin kanssa: yksityiskohdat pöyristyttävät – morsian livahti vankilaan viltin alla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  3. 3

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  4. 4

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  5. 5

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  6. 6

    Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

  7. 7

    Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

  8. 8

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  9. 9

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  10. 10

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  2. 2

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  3. 3

    Helsingin poliisi pyytää havaintoja: Autoilija törmäsi suojatietä ylittäneeseen lapseen ja pakeni paikalta

  4. 4

    Tennistähti menehtyi vain 49-vuotiaana – vakava sairaus vei

  5. 5

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  6. Näytä lisää