Rasmus, Asmo

Ulkomaat

Ruotsin liikenteessä synkkä joulunalus

Julkaistu:

Ruotsin tieliikenteessä on ollut synkkä joulunalus. Kymmeniä ihmisiä on loukkaantunut huonon sään ja liukkauden aiheuttamissa onnettomuuksissa, kertoivat lehdet nettisivuillaan.

Ruotsin ilmatieteenlaitos varoitti maanantaina jäisten olojen jatkuvan myös alkuviikon joululiikenteessä.

Vakavin onnettomuus sattui sunnuntaina, kun 79-vuotias nainen sai surmansa hänen autonsa ajauduttua rekan alle. Naisen 83-vuotias mies vietiin vakavasti loukkaantuneena sairaalaan.

Liukkaus on koetellut erityisesti Etelä-Ruotsia. Sunnuntain aikana teillä sattui yli 20 onnettomuutta, joissa useita ihmisiä loukkaantui.

Liukas keli jatkui myös maanantaina. Seitsemän ihmistä jouduttiin viemään sairaalaan aamulla, kun heitä kuljettanut pikkubussi suistui tieltä ja törmäsi puuhun Eskilstunassa.

Tieliikenteen lisäksi junaliikenteen odotetaan tökkivän. Ruotsin rautatiet varoitti viivästyksistä, kun tavarajuna suistui sunnuntaina raiteilta Linköpingin ja Norrköpingin välillä. Rataosuus on tärkeä linkki useille suosituille linjoille.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Yle yllätti – näyttää ilmaiseksi Valioliigaa, NHL:ää ja muita huippuliigoja!

  2. 2

    Varusmies marssi viikonloppuna uusnatsien riveissä sotilaspuvussa – Pääesikunta selvittää tapausta

  3. 3

    Esikoistaan odottava rouva Jenni Haukio astui julkisuuteen ensimmäistä kertaa vauvauutisen jälkeen

  4. 4

    Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

  5. 5

    Kommentti: Piiri pieni pyörii ja tuolit vain vaihtuvat – näin kokoomuslobbarit vuolevat hunajaa terveysfirmoille

  6. 6

    Syyte murhasta ja viidestä tapon yrityksestä: Lönnrotin­kadun yliajon käsittely alkoi – syytetty ei peitellyt kasvojaan

  7. 7

    Cristiano Ronaldosta vuoden miespelaaja – voitti äänestyksessä Lionel Messin ja Neymarin

  8. 8

    Näin vaihdat talvirenkaat kotona – muista tärkeä 100 kilometrin sääntö

  9. 9

    Pelasimme peliä, josta internet puhuu – se on pelottava, koska se voi olla pian totta

  10. 10

    Vuosaaren poikkeuksellisesta palkkamurhasta tuomittu Raimo Andersson anoi ehdonalaiseen – hovioikeus tyrmäsi hakemuksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  2. 2

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  3. 3

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  4. 4

    Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

  5. 5

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  6. 6

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  7. 7

    Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

  8. 8

    Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

  9. 9

    Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

  10. 10

    Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  4. 4

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  5. 5

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  9. 9

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yle yllätti – näyttää ilmaiseksi Valioliigaa, NHL:ää ja muita huippuliigoja!

  2. 2

    Varusmies marssi viikonloppuna uusnatsien riveissä sotilaspuvussa – Pääesikunta selvittää tapausta

  3. 3

    Esikoistaan odottava rouva Jenni Haukio astui julkisuuteen ensimmäistä kertaa vauvauutisen jälkeen

  4. 4

    Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

  5. 5

    Kommentti: Piiri pieni pyörii ja tuolit vain vaihtuvat – näin kokoomuslobbarit vuolevat hunajaa terveysfirmoille

  6. Näytä lisää