Tenho, Max

Ulkomaat

Yli 30 turistia loukkaantui veneiden törmäyksessä Thaimaassa

Julkaistu:

Yli 30 turistia on loukkaantunut veneilyonnettomuudessa Thaimaassa.

Kaksi matkailijoita kuljettanutta pikavenettä törmäsi merellä myöhään eilen.

Tämän hetkisen tiedon mukaan loukkaantuneiden joukossa ei ole pohjoismaalaisia, kerrottiin Thaimaan Suomen-suurlähetystöstä. Kaksi turistia on lähetystön saamien tietojen mukaan vielä kateissa.

Sairaalalähteiden mukaan loukkaantuneita on 33. Heidän joukossaan on turisteja ainakin Australiasta, Britanniasta, Irlannista ja Singaporesta. Loukkaantuneiden vammojen laatua ei kerrottu.

Turmaveneet kuljettivat turisteja Koh Phanganin saarelle. Koh Phangan on suosittu erityisesti länsimaisten reppumatkailijoiden keskuudessa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  2. 2

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  3. 3

    Juuso-Petterin etsinnöissä löytyi kadonneelle kuulunut kenkä

  4. 4

    Tekninen vika iski Länsimetron avajaispäivänä – metrojunat pysähtyivät raiteille

  5. 5

    Leikkisä kiipeily päättyi huutoon: Apina puri kahta suomalaista Thaimaan lomakohteessa – rabies-vaarasta ei usein kerrota

  6. 6

    Tomi Metsäketo ulos joulukonserttikiertueelta – korvaajiksi Waltteri Torikka ja Pete Parkkonen

  7. 7

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  8. 8

    Teetkö muihin vaikutuksen? Tällainen naama jää parhaiten ihmisten mieleen

  9. 9

    Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

  10. 10

    Suora lähetys juuri nyt: katso Juha Tapion syksyn ainoa konsertti ISTV:ssä!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

  2. 2

    Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

  3. 3

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  4. 4

    KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

  5. 5

    40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

  6. 6

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  7. 7

    Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

  8. 8

    Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

  9. 9

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  10. 10

    New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  8. 8

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  2. 2

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  3. 3

    Juuso-Petterin etsinnöissä löytyi kadonneelle kuulunut kenkä

  4. 4

    Tekninen vika iski Länsimetron avajaispäivänä – metrojunat pysähtyivät raiteille

  5. 5

    Leikkisä kiipeily päättyi huutoon: Apina puri kahta suomalaista Thaimaan lomakohteessa – rabies-vaarasta ei usein kerrota

  6. Näytä lisää