Sebastian

Ulkomaat

Vale-Rockefelleriä epäillään rikoksista

Julkaistu:

Mahtavan öljysuvun jäsenenä esiintynyttä saksalaismiestä epäillään vakavista rikoksista Yhdysvalloissa.

Clark M. Rockefeller -nimellä esiintynyt mies onnistui huijaamaan kahta vaimoa, naapureita, työtovereita ja Yhdysvaltain viranomaisia lähes kolmen vuosikymmenen ajan.

Rockefeller on oikeasti Saksan kansalainen Christian Karl Gerhartsreiter, 47. Hän saapui Yhdysvaltoihin tavallisena vaihto-oppilaana 1970-luvun lopussa, kertoivat liittovaltion poliisi FBI ja Bostonin viranomaiset viime perjantaina.

- Gerhartsreiter on keskushahmo pisimmässä huijausjutussa, jonka olen nähnyt koko urani aikana, sanoi bostonilainen yleinen syyttäjä Daniel Conley tiedotustilaisuudessa.

Rockefeller eleli ilmeisen värikästä elämää: Hän jätti taakseen ainakin kaksi avioliittoa ja ehkä myös kaksi ruumista. Los Angelesin poliisi tutkii hänen osuuttaan John ja Linda Sohusin epäiltyyn murhaan Kaliforniassa 1985.

Rockefeller jäi kiinni elokuun alussa. Hän sieppasi 7-vuotiaan tyttärensä ja yritti aloittaa tämän kanssa uutta elämää, mutta pakoretki jäi lyhyeksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

  2. 2

    Kuvat ei herkimmille: Järkyttävä loukkaantuminen Valioliigassa – jalka murtui kahdesta kohdasta

  3. 3

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  4. 4

    Emmi Peltoselle Suomen olympiapaikka taitoluisteluun

  5. 5

    Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

  6. 6

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  7. 7

    MTV: Teinipojan epäillään pahoinpidelleen espoolaiskoulun rehtorin

  8. 8

    Intercontinental-hotelliin hyökätty Kabulissa – asemiehet avasivat tulen kohti hotellivieraita

  9. 9

    Nainen lensi ilman lippua British Airwaysin koneella Chicagosta Lontooseen – näin temppu onnistui

  10. 10

    Teemu ja Sirpa Selänne seurasivat Ismo Leikolan keikkaa Yhdysvalloissa ystäviensä kanssa – ”Nauroin vedet silmissä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  3. 3

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  4. 4

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  5. 5

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  6. 6

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  7. 7

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  8. 8

    Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

  9. 9

    Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

  10. 10

    Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  6. 6

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  7. 7

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  8. 8

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  9. 9

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  10. 10

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

  2. 2

    Kuvat ei herkimmille: Järkyttävä loukkaantuminen Valioliigassa – jalka murtui kahdesta kohdasta

  3. 3

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  4. 4

    Emmi Peltoselle Suomen olympiapaikka taitoluisteluun

  5. 5

    Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

  6. Näytä lisää