Ismo

Ulkomaat

Bangkokiin julistettu hätätila - katso video

Julkaistu: , Päivitetty:

Thaimaan armeijan komentaja vakuutti tiistaina, ettei armeijalla ole aikeita käyttää voimatoimia mielenosoittajia vastaan. Hän sulki myös pois uuden sotilasvallankaappauksen mahdollisuuden.

Pääministeri Samak Sundaravej julisti pääkaupunkiin Bangkokiin poikkeustilan aamulla sen jälkeen kun hallituksen tukijat ja vastustajat olivat ottaneet yöllä yhteen.

Yksi ihminen kuoli ja kymmeniä loukkaantui. Poliittisia väkivaltaisuuksia kuvattiin verisimmiksi vuoden 1992 jälkeen.

Poikkeustilan myötä sotilailla on valtuudet karkottaa keskeisen hallintokorttelin vallanneet mielenosoittajat voimatoimin. Komentaja Anupong Paochinda vakuutti, että tähän armeijalla ei ole halua.

- Ovi voimankäytölle on suljettu. Meidän on löydettävä ratkaisu laillisin ja parlamentaarisin keinoin, hän sanoi.

Mielenosoittajat
eivät anna periksi

Kansan demokratialiiton (PAD) mielenosoittajat valtasivat viikko sitten hallintokorttelin, jossa on pääministerin virka-asunto. He vaativat pääministerin eroa, koska hänen katsotaan olevan liian riippuvainen edeltäjästään Thaksin Shinawatrasta.

Protestoijat vakuuttivat edelleen tiistaina, ettei heillä ole aikeita antaa periksi. He kehottivat muitakin liittymään joukkoihinsa.

- Niin paljon vankiloita ei ole, että meidät kaikki saataisiin sinne, yksi johtajista huusi tuhansille hurraaville kannattajille.

Bangkokin lentokenttä oli tiistaina auki normaalisti, samoin viikonloppuna mielenosoitusten takia suljetut Phuketin ja Krabin kentät.

Etelä-Thaimaassa sijaitsevan Hat Yain kenttä sen sijaan suljettiin uudelleen tiistaina, kun mielenosoittajia marssi kentälle.

Mielenosoitusalueita
syytä välttää

Suomen Thaimaan-suurlähettiläs Lars Backström arvioi tilanteen Bangkokissa olevan poikkeustilasta huolimatta rauhallinen.

Backströmin mukaan mielenosoitukset ovat keskittyneet pääministerin virka-asunnon ja YK:n päämajan liepeille ja muualla ei levottomuuksia ole.

Matkoja Thaimaahan ei hänen mukaansa ole syytä perua, mutta uutisia kannattaa seurata. Bangkokiin on suunnitteilla muun muassa liikennelakkoja, jotka voivat aiheuttaa vaikeuksia.

Ulkoministeriö kehottaa tuoreessa matkustustiedotteessa matkailijoita noudattamaan varovaisuutta ja välttämään mielenosoitusalueita. Thaimaassa on ollut kesän aikana viikoittain noin 500 suomalaista.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Brassitähti Robinholle yhdeksän vuoden vankeusrangaistus joukkoraiskauksesta

  2. 2

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  3. 3

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  4. 4

    5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

  5. 5

    Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

  6. 6

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  7. 7

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  8. 8

    Linja-auto onnettomuudessa Enontekiöllä – kaksi loukkaantunut, kyydissä 30 henkeä

  9. 9

    Pikajuoksija kertoi raiskauksesta Helsingissä – tähdet tyrmistyivät: ”Kaiken tuon sonnan täytyy loppua!”

  10. 10

    Mikko Leppilampi kamppaili pitkään yleisen ongelman kanssa – ”Olen käyttänyt hirveästi energiaa sen kyttäämiseen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  2. 2

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  5. 5

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  6. 6

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  7. 7

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  8. 8

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  9. 9

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  10. 10

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  7. 7

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  8. 8

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  9. 9

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  10. 10

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Brassitähti Robinholle yhdeksän vuoden vankeusrangaistus joukkoraiskauksesta

  2. 2

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  3. 3

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  4. 4

    5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

  5. 5

    Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

  6. Näytä lisää