Rasmus, Asmo

Ulkomaat

Yhdysvallat iski taas Pakistanin heimoalueelle

Julkaistu:

Ainakin viisi ihmistä kuoli lauantaina Yhdysvaltain ohjusiskussa Pakistanissa, kertoivat tiedustelulähteet. Miehittämättömästä lentokoneesta ammutut ohjukset osuivat hylättyyn kouluun Etelä-Waziristanissa Pakistanin heimoalueella lähellä Afganistanin rajaa.

Tiedustelutietojen mukaan koulua käytettiin taleban-sissien majoitukseen ja sotilaskoulutukseen.

Yhdysvallat on tehnyt Pakistanin heimoalueelle viime vuoden alun jälkeen liki 40 ohjusiskua, joissa on kuollut yli 300 ihmistä. Iskut ovat Pakistanin hallituksen vastusteluista huolimatta kiihtyneet vuodenvaihteen jälkeen.

Yhdysvallat ei ole virallisesti koskaan tunnustanut olevansa iskujen takana.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Varusmies marssi viikonloppuna uusnatsien riveissä sotilaspuvussa – Pääesikunta selvittää tapausta

  2. 2

    Esikoistaan odottava rouva Jenni Haukio astui julkisuuteen ensimmäistä kertaa vauvauutisen jälkeen

  3. 3

    Yle yllätti – näyttää ilmaiseksi Valioliigaa, NHL:ää ja muita huippuliigoja!

  4. 4

    Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

  5. 5

    Kommentti: Piiri pieni pyörii ja tuolit vain vaihtuvat – näin kokoomuslobbarit vuolevat hunajaa terveysfirmoille

  6. 6

    Syyte murhasta ja viidestä tapon yrityksestä: Lönnrotin­kadun yliajon käsittely alkoi – syytetty ei peitellyt kasvojaan

  7. 7

    Näin vaihdat talvirenkaat kotona – muista tärkeä 100 kilometrin sääntö

  8. 8

    Pelasimme peliä, josta internet puhuu – se on pelottava, koska se voi olla pian totta

  9. 9

    Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

  10. 10

    Cristiano Ronaldosta vuoden miespelaaja – voitti äänestyksessä Lionel Messin ja Neymarin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  2. 2

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  3. 3

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  4. 4

    Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

  5. 5

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  6. 6

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  7. 7

    Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

  8. 8

    Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

  9. 9

    Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

  10. 10

    Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  4. 4

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  5. 5

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  9. 9

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Varusmies marssi viikonloppuna uusnatsien riveissä sotilaspuvussa – Pääesikunta selvittää tapausta

  2. 2

    Esikoistaan odottava rouva Jenni Haukio astui julkisuuteen ensimmäistä kertaa vauvauutisen jälkeen

  3. 3

    Yle yllätti – näyttää ilmaiseksi Valioliigaa, NHL:ää ja muita huippuliigoja!

  4. 4

    Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

  5. 5

    Kommentti: Piiri pieni pyörii ja tuolit vain vaihtuvat – näin kokoomuslobbarit vuolevat hunajaa terveysfirmoille

  6. Näytä lisää