Eija

Ulkomaat

Laittomien maahanpyrkijöiden vaarallinen yritys - satojen uskotaan hukkuneen

Julkaistu:

Noin 300 laittoman maahanpyrkijän uskotaan hukkuneen Bengalinlahdella. Maahanpyrkijät olivat hypänneet veneestä ja yrittäneet uida kohti Intialle kuuluvia Andamaanien saaria, kertoi Intian rannikkovartiosto sunnuntaina.

Noin 90 ihmistä pelastettiin veneestä yhden saaren edustalta lauantaina, ja kymmenkunta löydettiin toiselta saarelta. Noin 300 ihmistä oli kuitenkin edelleen sunnuntaina kadoksissa. Pääosa heistä oli bangladeshilaisia.

Eloon jääneen kertoman mukaan aluksessa oli ollut runsaat 400 miestä. Heillä oli tuskin ollenkaan ruokaa ja vettä ja vain muovinpala purjeena.

Alustavien selvitysten mukaan miehet olivat lähteneet runsas kuukausi sitten liikkeelle Bangladeshista päämääränään Malesia. Alun perin he liikkuivat kuudella moottoriveneellä, mutta jossain vaiheessa matkaa vaihtoivat toiseen alukseen. Miehet olivat maksaneet matkan järjestäjille luvatuista työpaikoista.

Andamaanien ja Nikobaarien saaret sijaitsevat runsaan tuhannen kilometrin päässä Intian rannikosta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ugandassa paljastui taas uusi ulkomaalaisen mysteerikuolema – texasilaisen turistin ruumis löytyi safarihotellista

  2. 2

    Katsojat hämmentyivät: Selviytyjät Suomi -kisailija kätki koskemattomuusamuletin varmaan paikkaan – juontaja selvensi sääntöjä Twitterissä

  3. 3

    Suomalaiskirurgi pamautti suorat sanat nykyajan kauneusleikkausbuumista – kertoi epämiellyttävän tosiasian silikonirinnoista, joka voi yllättää monia

  4. 4

    Asianajaja Karjalaisessa: Kutsumattoman vieraan liukastuminen pihalla voi tulla talon omistajalle kalliiksi: ”Voi johtaa perikatoon”

  5. 5

    Ennakoiko tämä Oscareita? Bafta-palkinnot jaettiin – yksi elokuva ylitse muiden

  6. 6

    Kävelijä ja hiihtäjä ajautuivat törmäyskurssille – täysi laturaivo repesi Helsingissä

  7. 7

    Megatähti Ed Sheeran juhli Suomessa – ”Mahtavaa”

  8. 8

    Juontaja Mikko Leppilampi esittelee järisyttävää muodonmuutostaan: Takana 6kk aivan uutta elämäntyyliä – ”Turhaa painoo lähteny”

  9. 9

    Lordista tuttu Awa puhuu ensimmäistä kertaa bändin menestysvuosista – huippuhetkien jälkeen kaikki romahti: ”Ei ollut kotia eikä työtä”

  10. 10

    Jättiyllätys Selviytyjät Suomi -ohjelmassa: Noora Karma ulos kisasta – kilpailija paljasti IS:lle, miten juonittelu tapahtui

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  2. 2

    Lordista tuttu Awa puhuu ensimmäistä kertaa bändin menestysvuosista – huippuhetkien jälkeen kaikki romahti: ”Ei ollut kotia eikä työtä”

  3. 3

    Suomalaiskirurgi pamautti suorat sanat nykyajan kauneusleikkausbuumista – kertoi epämiellyttävän tosiasian silikonirinnoista, joka voi yllättää monia

  4. 4

    Työnantajansa pakastimesta kuristettuna löytynyt Joanna, 29, palasi kotiin puuarkussa – ”Pyysin tyttäreltäni, ettei hän lähtisi”

  5. 5

    Kävelijä ja hiihtäjä ajautuivat törmäyskurssille – täysi laturaivo repesi Helsingissä

  6. 6

    HS: Suvi Lindén hälytettiin kuolleen liikemiehen huoneeseen aamiaiselta – valepoliisit kuulustelivat ex-ministeriä

  7. 7

    ”Kuka tuo setä on?” – 2-vuotiaan hämmästynyt kysymys rikkoi leppoisan pysähtyneen tunnelman rintamamiestalon keittiössä

  8. 8

    Juontaja Mikko Leppilampi esittelee järisyttävää muodonmuutostaan: Takana 6kk aivan uutta elämäntyyliä – ”Turhaa painoo lähteny”

  9. 9

    Kuolleen koiranpennun kohtalo ei ollut sitä, mitä omistaja väitti – lääkäri hoksasi pöyristyttävän totuuden

  10. 10

    Pentti Matikainen löysi Matti Nykäsen vetämässä kovaa treeniä aamuyöllä Calgaryssa 1988 – ”Kyllä se havahdutti”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Joni-isä toimi lapsensa kanssa kuten Suomessa on tapana – Ranskassa paikalle hälytettiin poliisi

  2. 2

    ”Kuka on tuo pieni poika huoneessasi?” 4-vuotiaan hyytävä kysymys sai videopuhelun toisessa päässä olleen äidin niskavillat pystyyn

  3. 3

    Enni Rukajärveltä napakka vastakuitti mitalisijalta pudonneen norjalaisen kitinään

  4. 4

    Sprinttifinaalin vauhti liikaa Ristomatti Hakolalle, kulta meni Norjaan – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  5. 5

    Norjalaisvalmentajalta katkeraa puhetta Enni Rukajärven pronssilaskun pisteistä – ”Moni muukin on samaa mieltä kanssani”

  6. 6

    Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

  7. 7

    Sambatanssijan stringit putosivat kesken kulkueen – yritti korjata tilannetta salamavalojen räiskeessä

  8. 8

    34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

  9. 9

    Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  10. 10

    40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Ugandassa paljastui taas uusi ulkomaalaisen mysteerikuolema – texasilaisen turistin ruumis löytyi safarihotellista

  2. 2

    Katsojat hämmentyivät: Selviytyjät Suomi -kisailija kätki koskemattomuusamuletin varmaan paikkaan – juontaja selvensi sääntöjä Twitterissä

  3. 3

    Suomalaiskirurgi pamautti suorat sanat nykyajan kauneusleikkausbuumista – kertoi epämiellyttävän tosiasian silikonirinnoista, joka voi yllättää monia

  4. 4

    Asianajaja Karjalaisessa: Kutsumattoman vieraan liukastuminen pihalla voi tulla talon omistajalle kalliiksi: ”Voi johtaa perikatoon”

  5. 5

    Ennakoiko tämä Oscareita? Bafta-palkinnot jaettiin – yksi elokuva ylitse muiden

  6. Näytä lisää