Osakekurssit syöksyivät Kiinassa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Osakekurssit syöksyivät Kiinassa

Osakekurssit syöksyivät keskiviikkona Kiinassa, kun maan keskushallinto ilmoitti kolminkertaistavansa osakekauppojen leimaveron. Shanghain pörssin yleisindeksi romahti aamupäivällä 6,1 prosenttia.

30.5.2007 8:54

Shanghain osakkeista pakkasella oli 814, ja plussalle ylsi vain 33. Kokonaisvaihto oli kivunnut 17,4 miljardiin euroon, mikä ennakoi koko päivästä tulevan ennätysvilkkaan.

Keskushallinto ilmoitti yllättäen yöllä nostavansa osakekauppojen leimaveron 0,3 prosenttiin 0,1 prosentista. Kiristyksellä pyritään hillitsemään ylikuumentunutta markkinaa, sillä keskimäärin Shanghain osakekurssit ovat tänä vuonna nousseet jo 62 prosenttia.

Helmikuussa Kiinan kurssiromahdus sai aikaan selvän korjausliikkeen miltei kaikissa läntisissä pörsseissä. Silloin Shanghain avainindeksi heikkeni yhden päivän aikana jopa yhdeksän prosenttia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?