Katri, Kaija

Ulkomaat

Kaksi itsemurhapommi-iskua Bagdadissa - ainakin 28 kuoli

Julkaistu:

Ainakin 28 ihmistä kuoli ja kymmeniä haavoittui kahdessa peräkkäisessä pommi-iskussa Bagdadissa maanantaina. Kyseessä oli tuhoisin veriteko Irakin pääkaupungissa kuukausiin.

Ensimmäinen pommi oli kätketty autoon vilkkaalla kahvila-alueella Kasran kaupunginosassa. Iskusta ehti kulua vain hetki, kun itsemurhapommittaja juoksi hätääntyneeseen väkijoukkoon ja räjäytti itsensä.

Kuolleiden joukossa oli useita poliiseja, jotka olivat kiiruhtaneet paikalle auttamaan ensimmäisen räjähdyksen uhreja. Iskuissa kuoli myös monia nuoria, jotka opiskelivat läheisessä taideoppilaitoksessa.

Sisäministeriön mukaan haavoittuneita oli ainakin 68.

Itsemurhapommittaja iski myös Baquban kaupungissa noin 60 kilometriä Bagdadista pohjoiseen.

Neljä ihmistä kuoli ja ainakin 15 haavoittui, kun naispuolinen itsemurhapommittaja räjäytti itsensä turvallisuusjoukkojen tarkastuspisteellä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  2. 2

    Kauhuteoria leviää Argentiinassa – murskaantuiko kadonnut sukellusvene syvänmeren hautaan?

  3. 3

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  4. 4

    Yksi kuva kertoo, miksi valkohäntäpeurojen kanta kasvaa nopeasti – Arto ikuisti näyn keittiön ikkunasta

  5. 5

    HS: Mehiläinen keksi keinon päästä hoitamaan oululaisia verovaroilla

  6. 6

    Videot: Tupu-Hupu-Lupu yhdessä Jere Lehtisen komeissa juhlissa – miksi tutkaparia NHL:stä ei näkynyt missään?

  7. 7

    Tällainen kuri on eliittikoulussa Pohjois-Koreassa

  8. 8

    Idolsista pudonnut Tiia murtui kyyneliin – paljasti itkuisena, mikä harmitti eniten: ”Mitähän mulle nyt tapahtuu?”

  9. 9

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  10. 10

    Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  2. 2

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  3. 3

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  4. 4

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  5. 5

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  6. 6

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  7. 7

    Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

  8. 8

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  9. 9

    Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

  10. 10

    Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  2. 2

    Kauhuteoria leviää Argentiinassa – murskaantuiko kadonnut sukellusvene syvänmeren hautaan?

  3. 3

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  4. 4

    Yksi kuva kertoo, miksi valkohäntäpeurojen kanta kasvaa nopeasti – Arto ikuisti näyn keittiön ikkunasta

  5. 5

    HS: Mehiläinen keksi keinon päästä hoitamaan oululaisia verovaroilla

  6. Näytä lisää