Ursula

Ulkomaat

Rahoituskriisiä vauhdittaneet johdannaiset halutaan valvontaan

Julkaistu:

Rahoitusmarkkinakriisin yhtenä keskeisenä syynä olleet lainajohdannaiset halutaan Yhdysvalloissa markkinavalvonnan piiriin. Edustajainhuoneen rahoituspalvelujen valiokunnan puheenjohtaja, demokraatti Barney Frank sanoi Washingtonissa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että valvonta on tarpeen rahoitusmarkkinoiden vakauden turvaamiseksi.

- Riittävän valvonnan puute on yksi syy siihen, että olemme nyt tässä nykyisessä sekasotkussa, sanoi Frank. Hän lupasi käynnistää toimet niin sanottujen luottovakuutusten eli CDS:ien valvonnan säätelemiseksi, kun kongressi kokoontuu ensi vuonna.

Frankin johtama valiokunta valvoo mm. Yhdysvaltain keskuspankkia Fediä ja Arvopaperi- ja pörssikomissiota SEC:ia. Valiokunta aloittaa johdannaismarkkinoita koskevat kuulemiset lokakuun lopulla.

Keskeinen syy Yhdysvaltain rahoitusmarkkinoiden kriisiin on Frankin mukaan puutteellinen markkinavalvonta. Hän syyttää siitä verkkosivuillaan erityisesti valvontaa aktiivisesti vastustanutta Yhdysvaltain keskuspankin entistä pääjohtajaa Alan Greenspania.

Lehman Brothersin konkurssi säikäytti

Vaatimukset johdannaiskaupan valvonnasta voimistuivat investointipankki Lehman Brothersin konkurssin ja jättivakuuttaja AIG:n pelastusoperaation jälkeen. Niiden ongelmat juontuivat suoraan CDS-luottovakuutuskuplan puhkeamiseen.

Johdannaiskaupan valvontaa ovat vaatineet mm. SEC:n puheenjohtaja Christopher Cox ja hyödykefutuurikauppaa valvovan komission CFTC:n puheenjohtaja Bart Chilton.

CFTC yritti 1990-luvun lopulla saada kaupankäynnin silloin kehitetyillä uusilla johdannaisinstrumenteilla valvottavakseen. Yritys kaatui Greenspanin ja monien muiden vastustukseen.

Yhdysvaltain kongressi kielsi vuonna 2000 Greenspanin ja valtiovarainministeri Lawrence Summersin tukemana liittovaltiolta kokonaan ja osavaltioilta lähes kokonaan CDS:ien ja muun johdannaiskaupan valvonnan erityislailla.

Talousaikakauslehti Fortunen mukaan lakiehdotuksen yksi allekirjoittaja, republikaanisenaattori Phil Gramm sanoi lain "suojelevan rahoitusyrityksiä ylisääntelyltä..... ja takaavan, että Yhdysvallat säilyttää hallitsevan asemansa maailman rahoitusmarkkinoilla".

Näitä luetaan!
  1. 1

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  2. 2

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  3. 3

    Sharon Stone, 59, uusi vahingossa ikonisen Basic Instinct -elokuvan kohuposeerauksensa – mitkä sääret!

  4. 4

    Hiljaiset haaksirikkoiset kelluivat Vitträskin järvellä – pariskunta huomasi oudon näyn

  5. 5

    Tähdenlentojen yö on käsillä – näin vangitset meteorin kameralla

  6. 6

    Uusnatsit ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Tampereella – poliisi tutkii väkivaltaista mellakkaa

  7. 7

    Naiset antavat 7 vinkkiä, miten pitkän seksittömän kauden voi katkaista

  8. 8

    Ringa Ropo, 51, teki yleisurheilusta seksikästä 80-luvulla: ”Rahoitin urheilu-urani olemalla naistenlehtien kannessa”

  9. 9

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  10. 10

    Varsan kuolema toi Annelle kamalan surun – tallin vanha hevonen lohdutti upealla yllätyksellä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  2. 2

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  3. 3

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  4. 4

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  5. 5

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  6. 6

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  7. 7

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  8. 8

    Toni Edelmann on kuollut

  9. 9

    Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

  10. 10

    Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  6. 6

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  7. 7

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  8. 8

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  9. 9

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  10. 10

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  2. 2

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  3. 3

    Sharon Stone, 59, uusi vahingossa ikonisen Basic Instinct -elokuvan kohuposeerauksensa – mitkä sääret!

  4. 4

    Hiljaiset haaksirikkoiset kelluivat Vitträskin järvellä – pariskunta huomasi oudon näyn

  5. 5

    Tähdenlentojen yö on käsillä – näin vangitset meteorin kameralla

  6. Näytä lisää