Katri, Kaija

Ulkomaat

Omaiset: aikooko Putin erota?

Julkaistu:

- Aikooko presidentti erota?

Tällainen huuto kaikui toissa päivänä Beslanissa samaan aikaan, kun presidentti Vladimir Putin kiersi kaupungin sairaalassa tapaamassa haavoittuneita.

Putin itse ei kuitenkaan huutoa kuullut, sillä hän ei uskaltautunut kansansa pariin lainkaan tultuaan vihdoin julkisuuteen 24 tuntia verilöylyn jälkeen.

Putinilla oli selviä vaikeuksia välittää empatiaansa kansalle. Tv-kuvissa näkyi, kuinka yksi sairaalasängyssä maannut pikkulapsi käänsi selkänsä Putinille, kun tämä yritti silittää häntä. Venäläislähteet sanoivat tosin myöhemmin, että tyttö kääntyi unissaan.

Moni kiinnitti huomiota myös siihen, että Putinin puheesta puuttui jotain, vaikka hän osoittikin sanansa "niille, jotka ovat menettäneet elämänsä kalleimman aarteen - lapsensa".

Vahvana johtajana ja järjestyksen miehenä esiintyvä Putin tunnusti kuitenkin, ettei kaikki ole mennyt hyvin hänen valvonnassaan.

- Emme ole huomanneet maatamme kohtaavia uhkia ja olemme epäonnistuneet niihin reagoimisessa, Putin sanoi ja lupasi entistä tiukempia toimia terrorismin kitkemiseksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  2. 2

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  3. 3

    Yksi kuva kertoo, miksi valkohäntäpeurojen kanta kasvaa nopeasti – Arto ikuisti näyn keittiön ikkunasta

  4. 4

    17 hurjaa sekuntia saivat hiihtolegenda Harri Kirvesniemen pyörittelemään päätään – ”En muista nähneeni tuollaista”

  5. 5

    Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

  6. 6

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  7. 7

    USA:n ulkoministeri Rex Tillerson ei lähetä korkeimpia virkamiehiään Intiaan – CNN: Syynä Ivanka Trump

  8. 8

    Suomalainen Ville osti kahden miljoonan taalan aterian – ja antaa sen pois

  9. 9

    Idolsista pudonnut Tiia murtui kyyneliin – paljasti itkuisena, mikä harmitti eniten: ”Mitähän mulle nyt tapahtuu?”

  10. 10

    Eino Grön: Hoitokoti on vaimolleni paras ratkaisu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  2. 2

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  3. 3

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  4. 4

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  5. 5

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  6. 6

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  7. 7

    Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

  8. 8

    Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

  9. 9

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  10. 10

    Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  2. 2

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  3. 3

    Yksi kuva kertoo, miksi valkohäntäpeurojen kanta kasvaa nopeasti – Arto ikuisti näyn keittiön ikkunasta

  4. 4

    17 hurjaa sekuntia saivat hiihtolegenda Harri Kirvesniemen pyörittelemään päätään – ”En muista nähneeni tuollaista”

  5. 5

    Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

  6. Näytä lisää