Laura

Ulkomaat

Kreikassa yleislakko huomenna - paheneeko kaaos?

Julkaistu:

Ateenassa jo päiviä jatkuneet mellakat ovat jättäneet jälkeensä laajaa tuhoa. Katuväkivaltaisuudet jatkuivat yhä tiistaina, kun mielenosoittajat ja poliisit ottivat yhteen parlamenttirakennuksen edustalla.

Levottomuudet saivat yhä syvemmän poliittisen merkityksen, kun oppositio vaati hallitusta eroamaan ja järjestämään ennenaikaiset vaalit. Jännityksen odotetaan kiristyvän edelleen keskiviikkona, jolloin Kreikan ammattiliitot ovat julistaneet maahan päivän kestävän yleislakon.

Ateenassa asuva suomalainen vaihto-oppilas kuvasi tilannetta kaaokseksi. Hänen mukaansa mielenosoittajajoukko on laajentunut entisestään. Nyt mukana on aivan teini-ikäisistä jopa viisikymppisiin.

- Pahasti ovat hajottaneet paikkoja. Riehuminen on myös laajentunut keskustan ulkopuolelle, kertoi Jukka-Henrik Hoppendorff puhelimessa STT:lle.

- Iltaisin ei paljon viitsi ulos mennä, koska siellä ei ole turvallista. Kauppoja ja koruliikkeitä on jo ryöstelty.

Hallitus ahtaalla

Tuhannet surijat kerääntyivät Ateenan liepeille hautaamaan poliisin viikonvaihteessa ampuman nuorukaisen.

15-vuotiaan pojan surma laukaisi mellakat, jotka ovat pahimmat Kreikassa vuosikymmeniin. Satoja rakennuksia on poltettu tai tuhottu ja yli 50 ihmistä on loukkaantunut mellakoinnissa.

Hautajaiset sujuivat enimmäkseen rauhallisesti. Monet huusivat kuitenkin poliisin vastaisia iskulauseita, ja lähistöllä käytiin pieniä kahakoita poliisin ja mielenosoittajien välillä.

Pääministeri Kostas Karamanlis yritti rauhoitella kuohuntaa kutsumalla hallituksen hätäkokoukseen.

Hän vetosi myös oppositioon, jotta Kreikan kaikki poliittiset voimat voisivat yhdistyä mellakoinnin lopettamiseksi. Karamanlis pyysi myös ammattiliittoja perumaan kaavailemansa lakon.

Kumpikin vetoomus kaikui kuuroille korville.

Ammattiliittojen ja opposition mukaan hallituksen ajama uudistuspolitiikka on vain heikentänyt köyhän kansanosan asemaa Kreikassa.

Ateenan lisäksi mielenosoitukset ovat levinneet jo yli kymmeneen muuhun kaupunkiin. Niitä on ollut muun muassa Kreetan ja Korfun saarilla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suora lähetys juuri nyt: Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

  2. 2

    Vastaanottokeskuksessa palaa Pudasjärvellä

  3. 3

    Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

  4. 4

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  5. 5

    Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

  6. 6

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  7. 7

    Pandojen kone laskeutui Helsinki-Vantaalle – ”Tämän parempaa lahjaa emme olisi voineet Kiinalta saada”

  8. 8

    Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

  9. 9

    Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

  10. 10

    Pikkupoikien kuvaama video ihastuttaa: Jesse Puljujärvi vietti vapaapäivää pelaamalla lasten kanssa – ”Mähän sanoin!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  4. 4

    Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

  5. 5

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  6. 6

    Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

  7. 7

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  8. 8

    ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

  9. 9

    Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

  10. 10

    Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  5. 5

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  6. 6

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  7. 7

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  8. 8

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  9. 9

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  10. 10

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suora lähetys juuri nyt: Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

  2. 2

    Vastaanottokeskuksessa palaa Pudasjärvellä

  3. 3

    Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

  4. 4

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  5. 5

    Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

  6. Näytä lisää