Talebanit pakenivat Musa Qalasta Afganistanissa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Talebanit pakenivat Musa Qalasta Afganistanissa

Kansainväliset Isaf-joukot ja Afganistanin armeija kävivät maanantaina kiivaita taisteluita Etelä-Afganistanissa. Joukot olivat noin kilometrin päässä Musa Qalan kaupungista, jota Taleban-taistelijat ovat pitäneet hallussaan helmikuusta saakka.

Afganistanin armeijan joukot partioivat viime viikolla talebanien hallitseman Musa Qalan kaupungin lähistöllä.

10.12.2007 13:30 | Päivitetty 10.12.2007 13:35

Suurhyökkäys talebanien häätämiseksi kaupungista aloitettiin perjantaina. Joukoilla on tukenaan hävittäjiä ja taisteluhelikoptereita.

Afganistanin puolustusministeriö kehui, että vihollisen vastarinta on murtunut ja suuri määrä talebaneja on pakenemassa Helmandissa sijaitsevasta Musa Qalasta kohti Baghranin naapurimaakuntaa.

- Vihollinen on menettänyt taistelutahtonsa ja pakenee. Afgaaniarmeijan taistelutahto sen sijaan on korkealla ja se etenee koko ajan. Olemme jo kilometrin päässä Musa Qalasta, Afganistanin puolustusministeriön lausunnossa väitettiin.

Isaf-joukkojen mukaan kaupungin lopulliseen valtaamiseen voi kuitenkin mennä vielä useita päiviä. Tähän mennessä taistelussa on kuollut kaksi Isafin sotilasta ja toistakymmentä talebania.

Talebanit ottivat kaupungin haltuunsa helmikuussa, kun brittijoukot vetäytyivät sieltä kyläpäälliköiden kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Kyläpäälliköt olivat luvanneet hoitaa kaupungin turvallisuuden itse, mutta talebanit ottivat kaupungin lähes heti itselleen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?