Auli, Aulikki

Ulkomaat

Lihava riita Ruotsissa: Saako netistä ladata musiikkia vapaasti?

Julkaistu:

Uuden vuoden myötä Ruotsissa on leimahtanut kiivas väittely siitä, pitäisikö erilaisten tiedostojen lataaminen internetistä olla vapaata vai tulisiko se luokitella rikolliseksi toiminnaksi.

Keskusteluun ovat löylyä heittäneet myös Ruotsin akatemia ja tekijänoikeuksiaan vaalivat luovat taiteilijat.

Expressen ja Svenska Dagbladet -lehdissä käydyn kiistelyn käynnisti artikkeli, jossa seitsemän kokoomuslaista kansanedustajaa julisti, että tiedostojen kuten musiikin ja elokuvien vapaan lataamisen internetistä pitäisi olla jokamiehen oikeus.

Kansanedustajien mielestä tiedostojen lataamisen vapauttaminen olisi ainoa ja oikea ratkaisu, jolla markkinatkin pakotettaisiin sopeutumaan tilanteeseen.

Ryhmä muistutti mieliin myös 1970-luvun, jolloin ihmisiltä yritettiin kieltää tv-ohjelmien nauhoittaminen kotivideoille tekijänoikeuksiin vedoten.

Elokuva-, levyteollisuus ja kirjankustantajat älähtivät heti ja ihmettelivät Ruotsin akatemian sihteerin Horace Engdahlin johdolla aikovatko kokoomuspoliitikot romuttaa tekijänoikeudet.

Kohta perään iso joukko kirjailijoita, elokuvaohjaajia ja muusikkoja oli samalla asialla. He ilmoittivat, etteivät missään nimessä tule sallimaan tekijänoikeuksiin koskemista, koska kyseessä on heidän työnsä ja leipänsä.

Taiteilijat korostivat myös, että tiedostojen lataaminen internetistä ei ole Ruotsissa suinkaan laitonta.

Sitä sen sijaan on musiikin, filmien ja kirjallisten tuotteiden levittäminen ilman että tekijöille maksetaan asianmukaisia korvauksia.

Taustalla on syksyllä hallitukselle jätetty selvitys, jossa ehdotetaan muun muassa, että tiedostoja laittomasti levittäneiden internet-yhteydet tulisi voida sulkea.

Tämä niin kutsuttu Renforsin selvitys puhuttaa nyt Ruotsia ja useimmat puolueet ovat hajallaan ja ilman yksituumaista kantaa. Myös hallituspuolueet ovat eri linjoilla asiassa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

  2. 2

    Suklaakonvehti oli tappaa kunnan­johtajan: Janne nosti pomonsa ronskisti ilmaan ja pelasti tämän hengen

  3. 3

    Menestysohjaaja Risto Jarva kuoli vain 43-vuotiaana koko Suomea järkyttäneessä kolarissa – Eija-ystävä nousi taksista vain hetki ennen tragediaa

  4. 4

    Öljyputki halkesi, suomalaisautoilija saa nyt maksaa

  5. 5

    Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

  6. 6

    Mikä ajaa pornonäyttelijät varhaiseen hautaan? Jo kolmas aikuisviihteen tähti menehtyi kyseenalaisissa olosuhteissa

  7. 7

    Prinssi Williamilla toinen tärkeä tehtävä prinssi Harryn ja Meghanin hääpäivänä: katkeaako pitkä perinne? Somessa kuittaillaan jo

  8. 8

    Näin Kesko, Lidl ja S-ryhmä varautuvat alkoholi­kaupan mullistukseen marketeissa: ”Ehdottomasti on Pirkan nelosta tulossa”

  9. 9

    Humalainen 24-vuotias ampui luvattomalla aseella turkulaisessa yökerhossa – osui discon seinään

  10. 10

    ”Harvat halusivat tehdä hänen kanssaan töitä” – Alma nousi Idols-kokelaasta supersensaatioksi: Näin hänet saatiin maailmalle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

  2. 2

    Näin alkoholilaki muuttuu: Pian voi tilata tuplaviskin, Alko auki pidempään, festareilla ei tarvita kalja-aitauksia...

  3. 3

    Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

  4. 4

    Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

  5. 5

    Mikä ajaa pornonäyttelijät varhaiseen hautaan? Jo kolmas aikuisviihteen tähti menehtyi kyseenalaisissa olosuhteissa

  6. 6

    Mikael Jungner eroaa SDP:stä: ”Ei luoteta ihmiseen kauppojen aukiolossa, ei alkoholissa...”

  7. 7

    Tero havahtui itkuun – lastenohjelmia katselleen 3-vuotiaan silmille lävähti järkyttävä yllätys

  8. 8

    Nelosolut tulee kauppoihin maaliskuussa: Katso listasta, kuka äänesti puolesta ja kuka vastaan

  9. 9

    Lapsettomuudesta kärsivä Satu Taiveaho havahtui erikoisiin oireisiin syksyllä – yllätysraskaus päättyi keskenmenoon

  10. 10

    Ratkesiko 7 vuotta sitten jäljettömiin kadonneiden veljesten kohtalo viimein? Poliisi löysi kolmen lapsen jäänteet laatikosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  2. 2

    Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

  3. 3

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  4. 4

    Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

  5. 5

    Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

  6. 6

    Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

  7. 7

    Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

  8. 8

    Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

  9. 9

    Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

  10. 10

    Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

  2. 2

    Suklaakonvehti oli tappaa kunnan­johtajan: Janne nosti pomonsa ronskisti ilmaan ja pelasti tämän hengen

  3. 3

    Menestysohjaaja Risto Jarva kuoli vain 43-vuotiaana koko Suomea järkyttäneessä kolarissa – Eija-ystävä nousi taksista vain hetki ennen tragediaa

  4. 4

    Öljyputki halkesi, suomalaisautoilija saa nyt maksaa

  5. 5

    Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

  6. Näytä lisää