Kauno, Kasperi

Ulkomaat

Lääkärit joutuvat turvautumaan votkaan Haitilla

Julkaistu:

Lääkärit sterilisoivat leikkausvälineitään votkalla, koska muutakaan ei ole tarjolla. Myös ruuan- ja juomanjakelu kangertelee, vaikka Haitin maanjäristyksestä on kulunut jo viikko.

- Kirurgisiin toimenpiteisiin tarvittavat välineet ovat loppu. Meidän täytyy käyttää välineiden sterilisointiin votkaa ja leikkauksissa käytämme metallisahoja, Partners in Healthin lääkäri Mark Hyman sanoi CNN:lle.

Haitilaiset odottavat vettä ja ruokaa yhä kärsimättömämpinä. Avustusten jakelu kangertelee kuitenkin edelleen.

Avustusjärjestöt kertoivat eilen CNN:lle, etteivät he pysty toimittamaan tarvikkeita perille heikon turvallisuustilanteen vuoksi.

YK:n rauhanturvaoperaation johtajan, Alain Le Royn mukaan ryöstely on kuitenkin vielä toistaiseksi pysynyt hallinnassa ja kyse on yksittäisistä tapauksista.

Poliisipäällikkö Mario Andresolin mukaan pahin on vielä edessä.

- Nyt on hätätilanne, koska todennäköisesti ensi viikolla kaduilla on sekasortoisempaa. Pahikset organisoivat toimintaansa ja he voivat olla pahin uhka sekä poliisille että väestölle.

Pääkaupunki Port-au-Princen 4 000 poliisista maanjäristyksen jälkeen työkykyisiä on enää 1 500. Muut ovat kuolleita, loukkaantuneita tai kateissa.

Turvallisuustilannetta pahentaa se, että pääkaupungin vankilasta pääsi maanjäristyksen vuoksi karkuun 4 000 vankia.

Asukkaat kertoivat CNN:lle pelkäävänsä öitä taivasalla.

- Jos lasket jotain maahan käsistäsi, se varastetaan. Vankilaa ei ole. Kaikki vangit pääsivät pakoon. Emme enää tiedä, ketkä ovat hyviä ja ketkä vaarallisia ihmisiä. Siksi on oltava hyvin varovainen, Rubeniksi itsensä esitellyt mies sanoi.

Andresolin mukaan pääkaupunkiin syntyneissä telttakylissä pelätään myös raiskauksia ja murhia.

- Iltaisin, kun sähkö ei ole tarpeeksi, jotkut yrittävät myös raiskata ja tappaa ihmisiä, Andresol sanoi.

YK:n turvallisuusneuvosto päätti tiistaina 3 500 lisäturvaajan lähettämisen Haitiin. Lisäjoukkojen toimiaika on puoli vuotta.

YK:lla on Haitissa tällä hetkellä noin 9 000 rauhanturvaajaa ja poliisia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  2. 2

    Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

  3. 3

    British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

  4. 4

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  5. 5

    Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

  6. 6

    40 vuotta Lynyrd Skynyrd -yhtyeen tuhoisasta lentoturmasta – näin kaikki tapahtui

  7. 7

    Kimi Räikköseltä tiukka vastaus toimittajalle: ”En tiedä, mistä puhutte”

  8. 8

    Mikä pukeutuja! Espanjan kuningatar Letizian 76 euron ketjuliikemekko ja muut ihanat tyylit

  9. 9

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  10. 10

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, paljastivat lapsensa lasketun ajan: ”Olen hermona ja odotan tulevaa onnellisin mielin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  2. 2

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  3. 3

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  4. 4

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  5. 5

    Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

  6. 6

    Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

  7. 7

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  8. 8

    Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

  9. 9

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  10. 10

    Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  7. 7

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  8. 8

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  9. 9

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  10. 10

    Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  2. 2

    Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

  3. 3

    British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

  4. 4

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  5. 5

    Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

  6. Näytä lisää