Satu, Luukas

Ulkomaat

Vankikarkurin apulainen oli ruotsalainen mestariurheilija

Julkaistu:

Seksuaalimurhasta tuomittua Dariusz Ledzionia pakoon auttanut 22-vuotias ruotsalaisnainen on paljastunut maankuuluksi mestariurheilijaksi. Poliisin mukaan myös naista on nyt syytä epäillä rikoksesta.

Pariskunta jäi kiinni toissa yönä Göteborgissa vajaan vuorokauden etsintöjen jälkeen.

Lähipiirin mukaan sairaanhoitoa opiskellut urheilijanainen oli ilmiselvästi rakastunut Ledzioniin ja he pitivät paljon yhteyttä.

Yleisurheilua aktiivitasolla harrastaneella naisella on palkintokaapissaan useita erivärisiä Ruotsin mestaruusmitaleita.

Säännöllistä urheilijaelämää viettänyt nainen tutustui Ledzioniin joulukuussa aloittaessaan opiskeluunsa kuuluneen työharjoittelujakson Växjön psykiatrisesta sairaalasta. Ledzion iski silmänsä välittömästi kauniiseen vaaleaverikköön.

- Me kiusasimme häntä aluksi kyselemällä, onko hän rakastunut, opiskelukaveri kertoi Expressenille.

Nainen todellakin rakastui murhamieheen ja alkoi viettää yhä enemmän aikaa tämän seurassa. Muut opiskelijat ja sairaalan henkilökunta eivät aluksi huolestuneet siitä, vaikka nainen kävi säännöllisesti Ledzionin huoneessa.

Henkilökunta päätti ilmoittaa kouluun vasta, kun he näkivät pariskunnan kävelevän käsi kädessä. Nainen sai varoituksen ja päätti sen jälkeen pitää opiskelussa välivuoden.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

  3. 3

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  4. 4

    Donald Trump otti kunnian Isisin vetäytymisestä – ”He ovat luovuttamassa”

  5. 5

    Mies ja koira kuolivat omakotitalon tulipalossa Lohjalla

  6. 6

    Poliisiasemalla räjähdys Ruotsissa – pommiryhmä lähetetty paikalle

  7. 7

    Katsojat pettyivät Ensitreffit alttarilla -parin riitaisaan suhteeseen – ohjelman asiantuntija purkautui yllättäen somessa: ”We failed”

  8. 8

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  9. 9

    Hollywoodin supertähti teki shokkipaljastuksen – naismoguli nöyryytti kaunotarta kulisseissa järkyttävällä tavalla

  10. 10

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  5. 5

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  6. 6

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  7. 7

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  8. 8

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  9. 9

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  10. 10

    Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  5. 5

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  6. 6

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Niklas Herlin on kuollut

  10. 10

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

  3. 3

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  4. 4

    Donald Trump otti kunnian Isisin vetäytymisestä – ”He ovat luovuttamassa”

  5. 5

    Mies ja koira kuolivat omakotitalon tulipalossa Lohjalla

  6. Näytä lisää