Kauno, Kasperi

Ulkomaat

Meksikonlahden öljyvuodon tukkiminen porausliejulla onnistui

Julkaistu: , Päivitetty:

Öljy-yhtiö BP kertoi keskiviikkona onnistuneensa tukkimaan Meksikonlahdella vuotavan öljyputken porausliejulla. Yhtiön mukaan operaatiossa saavutettiin toivottu tulos.

BP ryhtyi tiistaina pumppaamaan vuotavaan putkeen porausliejua, jonka tarkoituksena on painaa ylöspäin pyrkivä öljy takaisin maanalaiseen lähteeseen. Kahdeksan tunnin pumppaamisen jälkeen yhtiö kertoi, että liejun paine pitää nyt lähteen öljynpaineen hallinnassa, mikä oli operaation tarkoitus.

Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama piti uutista tervetulleena.

- Pitkä kamppailu vuodon lopettamiseksi lähestyy vihdoinkin loppuaan. Olemme hyvin tyytyväisiä tästä, mutta korjaustyö tietenkin jatkuu, Obama sanoi.

BP kertoi tarkkailevansa, tarvitseeko pumppaamista vielä jatkaa. Seuraavaksi on määrä päättää siitä, aletaanko putkeen kaataa sementtiä. Öljyputken vierelle porataan joka tapauksessa kaksi paineentasauskuilua, joiden kautta vuoto pystytään tukkimaan myös alhaaltapäin.

Huhtikuun lopussa alkaneen vuodon aikana Meksikonlahteen on vuotanut jopa 4,9 miljoonaa tynnyriä öljyä.

Yhdysvaltojen viranomaisten teettämän tutkimuksen mukaan meressä on kuitenkin enää neljäsosa vuotaneesta öljystä. Suurin osa öljystä on joko saatu talteen tai se on haihtunut tai hajonnut. Lopunkin öljyn arvellaan hajoavan mereen nopeasti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

  2. 2

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  3. 3

    Puukotus: Näin tapahtumat Vaasassa etenivät – epäilty 15-vuotias poistui kotoa riidan jälkeen

  4. 4

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  5. 5

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  6. 6

    Anni, 29, joutuu kuulemaan hävyttömiä kommentteja sekä miehiltä että naisilta – ”Tahtoisin upottaa naamani noihin munkkeihin”

  7. 7

    CIA-johtaja: Pohjois-Korea lähellä ”viimeistä vaihetta” – valmius ydiniskuun ehkä jo muutamassa kuukaudessa

  8. 8

    Nämä seksiväitteet sinäkin olet varmasti kuullut – mutta ne eivät ole totta

  9. 9

    Ruostumattomaan teräkseen jää helposti tahroja – verraton siivousvinkki pitää keittiön kiiltävänä

  10. 10

    Urheilijakaunottaren kuva selittää dysmorfisen ruumiinkuvan häiriön – vihaa rintojaan ja lantiotaan: Yksi asia muutti ajattelun parempaan suuntaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  2. 2

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  3. 3

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  4. 4

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  5. 5

    Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

  6. 6

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  7. 7

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  8. 8

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  9. 9

    Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

  10. 10

    British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

  2. 2

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  3. 3

    Puukotus: Näin tapahtumat Vaasassa etenivät – epäilty 15-vuotias poistui kotoa riidan jälkeen

  4. 4

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  5. 5

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  6. Näytä lisää