Rasmus, Asmo

Ulkomaat

Näyttö Arbogan lapsisurmista epäiltyä vastaan vahvistui

Julkaistu:

Äiti, jonka kaksi lasta tapettiin Arbogassa Ruotsissa kuukausi sitten, on tunnistanut teon tekijäksi siitä epäillyn saksalaisnaisen, kertoi Aftonbladet-lehti lauantaina.

- Hän sen teki, vakuutti äiti kuulustelijoille lehden mukaan.

Ruotsin poliisi ei vahvistanut tietoa. Poliisin mukaan itsekin hengenvaarallisesti hyökkäyksessä haavoittunutta äitiä on päästy kuulemaan, mutta keskustelujen kulusta ei annettu tietoja julkisuuteen. Äiti on edelleen sairaalassa.

Poliisi kertoi kuitenkin, että näyttö saksalaisnaista vastaan on kuulemisen myötä vahvistunut. Saksalaisnaisen asianajaja puolestaan on vaatinut uutta pidätysoikeudenkäyntiä ja valittanut pidätyksestä hovioikeuteen.

Teosta epäilty 31-vuotias saksalaisnainen on pidätettynä Saksassa. Hänet ehdittiin jo kertaalleen vapauttaa riittämättömien todisteiden vuoksi. Syyttäjältä jo aikaisemmin vuotaneiden tietojen mukaan lapset tapettiin todennäköisesti vasaralla.

Ruotsin viestinten mukaan saksalaisnaisella oli ollut suhde lasten äidin miesystävään.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Paulin, 38, riehakas illanvietto Taiwanissa lähti täysin lapasesta – kuva leviää: vaimo raivostui silmittömästi

  2. 2

    Jääkiekkoilijoille tuli outoja oireita Ylikainuussa – onko taustalla Kanadassa kolmen kuolemaan johtunut syy?

  3. 3

    Janni Hussia kiusattiin teininä reisiensä takia – julkaisi voimaannuttavan bikinikuvan: ”Ikävä lause voi syöpyä syvälle mieleen”

  4. 4

    Esikoistaan odottava rouva Jenni Haukio astui julkisuuteen ensimmäistä kertaa vauvauutisen jälkeen

  5. 5

    Hääparin päät menivät pyörälle – kesken juhlan tapahtui jotakin täysin odottamatonta: ”Sopiiko, että tulemme kuokkavieraiksi?”

  6. 6

    Yle yllätti – näyttää ilmaiseksi Valioliigaa, NHL:ää ja muita huippuliigoja!

  7. 7

    Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

  8. 8

    Varusmies marssi viikonloppuna uusnatsien riveissä sotilaspuvussa – Pääesikunta selvittää tapausta

  9. 9

    Lönnrotinkadun yliajo: Kuolonuhri raahautui satoja metrejä auton mukana

  10. 10

    Meiju Suvas rohkeissa burleski-kuvissa! Rakastui entiseen työnantajaansa: ”Ajattelin, ettei hän saa kulkea vapaana”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  2. 2

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  3. 3

    Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

  4. 4

    Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

  5. 5

    Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

  6. 6

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  7. 7

    Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

  8. 8

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  9. 9

    Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

  10. 10

    Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  4. 4

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  5. 5

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  9. 9

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Paulin, 38, riehakas illanvietto Taiwanissa lähti täysin lapasesta – kuva leviää: vaimo raivostui silmittömästi

  2. 2

    Jääkiekkoilijoille tuli outoja oireita Ylikainuussa – onko taustalla Kanadassa kolmen kuolemaan johtunut syy?

  3. 3

    Janni Hussia kiusattiin teininä reisiensä takia – julkaisi voimaannuttavan bikinikuvan: ”Ikävä lause voi syöpyä syvälle mieleen”

  4. 4

    Esikoistaan odottava rouva Jenni Haukio astui julkisuuteen ensimmäistä kertaa vauvauutisen jälkeen

  5. 5

    Hääparin päät menivät pyörälle – kesken juhlan tapahtui jotakin täysin odottamatonta: ”Sopiiko, että tulemme kuokkavieraiksi?”

  6. Näytä lisää